Meidän isä synnyttää!

Vai olinkohan se minä...

Huhheijaa sanon minä. Paljon sattunut ja tapahtunut edellisestä ja viimeisestä raskauspäivityksestä maaliskuulta. Nyt meillä tuhisee vaunuissa potra poika ja arki on täysin erilaista kuin ennen.

 

Täytyy myöntää, että maaliskuu on vähän hämärän peitossa kaikkineen, mutta yritetään muistella mitä lainkaan on tapahtunut. Viimeinen neuvola oli 14.3. ja seuraavana päivänä Taisto putkahtikin maailmaan sitten jo. Sitä ennen sain vieraakseni influenssa A:n, tarkemmin possuflunssan. Makasin sairaalassa eristyksissä 11.-13.3. eli tiistaista torstaihin. Ehdein olemaan kotona to-pe yön ja pe-la yönä sitten lähdettiin synnyttämään. Ehkä elämäni kamalin tauti, tosin ”kiva” se pahin vaihe oli sairastaa sairaalassa hyvässä hoidossa. Siellä tiesi, että jos synnytys alkaa niin kaikki on oven takana valmiina odottamassa.

Viimeinen masukuva. Influenssaeristyksestä, viikkoja 40+2

Mutta se synnytys! Influenssassa synnyttäminen oli kokemus sinänsä, ihan kaikkea ei pysty muistamaan, mutta pääasiat on ehkä jossain muistissa :D

Perjantaina 14.3. aamu alkoi sillä, että valkovuoto vaihtui veriseen limaan. Tiesin sen ennakoivan synnytystä, mutta en jaksanut moiseen silti heti uskoa. Neuvolassa käytiin pikaisesti, koska terkkari oli peruuttanut ajan, kun oli luullut, että olen synnytykseen asti sairaalassa. Käytiin miehen kanssa ulkona syömässä ja hengailtiin kotona. Nukkumaan siirryttiin joskus 10 jäljestä ja sainkin unta noin tunniksi. Siinä klo 23 jälkeen joskus tunsin vatsan olevan sekaisin ja lähdin ähistämään. Tulihan sitä, mutta kuvittelin tämän olevan herkkä vatsani eikä kehon tyhjennys synnytystä varten. Omistan myös selän, joka alkaa oireilla vatsakivuilla, joten luulin ehkä myös hieman, että selkä vaan on jumissa. Palasin sänkyyn ja saatoin saada hetkeksi unta taas Panadolin voimin.

Olisikohan ollut joskus 01 aikaan viimeistään, kun supistukset olivat siinä määrin voimakkaita, että heräsin niihin ja olo oli tuskainen. Kellottelin suppareita minkä ehdin (nukahdin välillä :D) ja joskus kahden jälkeen herätin isännän valvomaan kanssani. Hierottiin, lämmiteltiin vesipullolla, heijailtiin ja vaikka mitä. Viiden jälkeen totesin, että nyt mennään eikä meinata. Soitin naapuriin äidilleni, että muistaa ulkoiluttaa koiran, meikäläinen synnyttää nyt.

Synnärille mut on kirjattu sisään 05.54. Siitä hetkeksi käyrille ja kätilön ronkittavaksi. Olin kai sormelle auki, eli ei juuri mitään, mutta influenssan takia mua ei päästetty enää kotiin. Vaihdoin vaatteet ja pääsin kylpyyn. Isäntä otti lepoasennon pienellä surkealla penkillä ja minä torkuin ammeessa. Olihan siellä lämmin, silti mun tuli kylmä kuumasta vedestä huolimatta. Enemmän vesi rauhoitti mieltä kuin kehoa.

Tunnin verran ammeessa ja siitä saliin. Täytyy myöntää, että tästä kohtaa alkaa se sumea vaihe, en ole ihan varma mitä tapahtui missäkin vaiheessa. Ilmeisesti ammeessa hölläily oli saanut paikat auki, koska lääkäri kysyi puhkaistaanko kalvot kun toosa oli avoinna muistaakseni 5cm… Puhkaisu tapahtui ja lapsivesi oli hyvän väristä, kuulemma. Isäntä väitti maitokahvin väriseksi :D

Sitten alettiin säätämään epiduraalia. Virolaisen lääkärin toimesta, joka ei ymmärtänyt suomen kieltä ihan täysin. Ihan hippasen oli jännää sekin. Paikallaan tietysti piti olla, mutta ole siinä sitten kun supistaa. Kaikesta huolimatta puudutus saatiin paikalleen ja kai se tehosikin kun toisesta jalasta meni tunto lähes kokonaan. Sain kuulemani mukaan nukuttuakin hetken. Sitten asenneltiin joku tippa, jonka nimestä en tosiaan tiedä, mutta sen piti voimistaa supistuksia ehkä? Täysillä se meni ja käteen lyötiin vielä ilokaasukin. Ei se kaasu meikäläisestä kovin pöhnäistä tehnyt, mutta kai sillä joku vaikutus oli. Hitsi kun näitä ei muista!!!

Joka tapauksessa, viiden jälkeen iltapäivällä alettiin tositoimiin. Kätilön eniten käyttämä hokema oli, että ponnista kakkaa ponnista kakkaa! Saatoin jopa kysyä, että tulinko tänne synnyttämään vai paskomaan… Tai ainakin ajattelin asiaa tältä kantilta. Otti senkin paskan vääntäminen muuten kipeetä. Olisin halunnut ponnistaa jalkapohjat niillä tuilla, mutta ehei, niihin piti iskeä pohkeet. Ei muuton paljon auttanut ponnistamaan… Kaikkinensa ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 9min, mutta ikuisuudelta se tuntui. Varsinkin siinä kohtaa kun pää oli jo ulkona ja kätilö huutaa, että ÄLÄ PONNISTA!!! Hetken olin, että mitä hemmettiä, eikö tänne nyt ponnistamaan muka tultukaan? Sieltähän Taisto sitten sulahti ulos aika helposti jo, vaikka iso mies olikin syntyessään.

Osastolla

Hiukan jouduttiin mamman värkkiä veitsellä sohimaan, mutta tosi vähän. Eppari tehtiin, ensin vain muutamalla tikillä, mutta kun huonohemppanen vuosi niin paljon, niin tyrehtyminen ei vaan ottanut onnistuakseen ja tikkejä tuli sitten kai useampikin. Kursiminen sattu myös aivan helvetisti puudutuksista huolimatta! Hemppa oli saliin mennessä 93, lähtiessä 70. Olo oli myös sen mukainen, eli karsea. En jaksanut mennä vessaan enkä suihkuun, kun jalat eivät pitäneet. Ehti ne tekemään myöhemminkin.

Pojan viikari tuli ulos klo 17.39 mitoilla 4155g 50cm ja päänympärys huimat 39. Yhdeksän pisteen täydellinen paketti ja heti iholle. En vaan oikein saanut nautittua ihokontaktista hengityssuojaimen ja huonon olon vuoksi. Kirkkaana mielessä on ainoastaan onnellisen isän itkusta punaiset silmät ja maailman suurin hymy sekä lämpimät halaukset ja tsemppaukset! <3

Oltaisko me tässä pari päivää vanhoja <3

Osastolle siirryttiin kamalalla kiireellä ja suoraan erityksiin, onneksi kahdestaan pojan kanssa.
Osasto-ajasta on syytä tehdä oma juttunsa.

Tässä lyhykäisyydessään ja sekavuudessaan pääpiirteinen synnytys meidän perheestä.
Ihan heti en menisi uudestaan, mutta ehkä joskus. Aika näyttää.

Täsä me ollaan tänään! Tai ehkä eilen, mutta yli kolmen viikon ikäisenä kuitenkin :)

Sattuneista syistä

on tämä blogin päivittäminen "hieman" jäänyt. Pahoitteluni jokaiselle lukijalle yhdessä ja erikseen.

Syy tähän katkoon tupsahti maailmaan 15.3.2014 klo 17.39.

Kas tässä :)