Hel-vetin hauskaa.

Kotona meillä on ihan kivaa, vieraissa ei niinkään. Tai riippuu ketä vieraissa on. Jos on urpoja, on vierailut silkkaa p*skaa. Täytyy myöntää, meni tunteisiin.

Helatorstaina oli miehen mummun synttärit. Koko suku paikalla. Anopin sisko siihen tuli pällistelemään Wiliä, kun ei ollut livenä vielä nähnyt.

"ompas sillä tumma iho. jos ei olis noin paljon isänsä näköinen niin vois esittää kysymyksen, että missäs oot käyny..." -tähän sellanen typerä vinkkaava hymiö-

Hehheh, totesin ja otin vitsinä, vaikka moinen vähän kirpasikin. Kerta olis mennyt vitsistä, mutta kun tämä henkilö sanoi asian ainakin kuudesti tunnin aikana, niin mulle tuli kyllä tosi paha mieli kaikkineen. Ihan sama kenen sylissä Wili oli, niin akan täytyi mennä selittämään mielipidettään toisen ihonväristä. Eikä Wili edes ole kovin tumma. Keskivertosuomalaista joo hiukan tummempi, mutta niin on isänsäkin eikä munkaan iho vaaleimmasta päästä ole, vaikka vaalea onkin. Mun puolelta tulee niin tummaa suomalaisihoa, että ei oo ihmekään jos sitä pojallakin on.

Kaiken huippuhan tässä mainitussa paskanjauhannassa oli se, että hänen tyttärensä lapset ovat varmasti oman miehen, kun lapset on saatettu alkuun lääketieteellisesti. Teki mieli sanoa, että mistä helvetistä sinä sen tiedät, jos vaikka runkkupurkit on sekottunu labrassa? (pahoitteluni jälleen rekkamiesmäisestä ilmaisustani.) Tosiaan, etpä mistään.

Mulla taitaa olla taas se kausi, kun otan kaikesta itteeni. Tartte ku kattoa väärällä tavalla ni johan palaa pinna. Oon varmaan taas raskaana :D hel-vetin huono vitsi tuoki muuton.
Mä en niinku jotenkin ollenkaan kestä sitä, että ihmiset tulee neuvomaan mua siinä, mikä mun lapselle on parhaaks! Jos ei isä erota ruoka-, hätä- ja uni-itkua, niin miten sen vois erottaa esimerkiks anoppi? tai mun äiti? tai naapurin mummo? Ei mitenkään. Siltikin neuvoja satelee. Jos Wili näyttää kieltä (se tykkää pelata kielensä kanssa aika melkoisesti :D), kun astutaan anoppilan ovesta sisään, niin automaattisesti sillä on nälkä. Yrität selittää, että Wili tossa söi puoli tuntia sitten, että ei sillä oo nälkä. Ei auta, nälkä on, kyllä täällä tiedetään. On anoppi silti hiukan höllännyt tätäkin, mutta kuitenkin. Mua riepoo ja se oli tässä nyt se pointti.

Tarttis varmaan osata iteki höllätä, mut minkäs sitä ihminen luonteelleen voi.

Tässä ois Wilperi viime keskiviikolta. Silloin pääsi ekat pitkät kunnon naurut. Oli meillä hauskaa <3

Jaksamisesta.

Kuten jossain tekstissä jo aiemmin ohimennen mainitsin, niin äidit ovat toisilleen susia. Toisen toiminta on aina oikeampaa kuin toisen, toinen luottaa neuvolan sanaan kuin kiveen, toiselle taas maalaisjärki on se paras apu. Imetys ravintolassa on toiselle arkipäivää, toiselle kauhukokemus; toisen mielestä tissit vaan tiskiin ilman näkösuojia, toinen varjelee henkilökohtaisia ruumiinosiaan viimeiseen asti. Jokaisella kolikolla on aina kaksi puolta ja taistelua syntyy.

Sain kommentin tänne blogiin, jossa kirjoittaja puhui siitä, kuinka hänen jaksamistaan ja hermojaan oli kyseenalaistettu, koska hänellä on mies, puoliso. Jäin miettimään sitä, kuinka eri tavoin ihmiset kokevat jaksamisensa. Miksi eniten tsemppejä ja sääliä saavat ne yksinhuoltajaäidit, jotka porskuttavat eteenpäin yksin? Älkää ruudun takana käsittäkö väärin; minä olen yksinhuoltajaäidin lapsi ja arvostan oman äitini aivan upean ja hurjan panoksen taivaisiin asti, mun mamma on melkoinen sissi ja siitä saan häntä ikuisesti kiittää! Mutta haen tällä järjettömällä turinallani sitä, että miksei vakaassa parisuhteessa oleva äiti voisi uupua ja tarvita apua?

Meillä Wili nukkuu 8-12h yössä ja siihen useat päikkärit päälle; minä saan siis levätä yöt ja ehdin päivisin tarinoimaan täällä, tylsistymään Facessa ja joskus jopa imuroimaan. Wilillä ei ole vatsavaivoja *KOPKOP*, ei korvavaikeuksia, ei flunssaa eikä muutakaan, mun ei siis tarvi murehtia. Wili on herätessään aina iloinen ja hymyilee ja juttelee mukavia, hän on helppo lapsi. Mutta miksi minä, helpon lapsen äiti, en saisi uupua?

Uupuminen voi tapahtua monelta kantilta; toiset väsyvät yöheräämisiin, toiset lapsen terveydellisiin ongelmiin jne. ja minulta kysytään, että miten sinä voit uupua? Kyllä minä voin enkä varmasti ole ainoa. Rakastan lastani äärettömän paljon enkä antaisi hänelle mitään pahaa sattua, mutta olen silti uupunut. Olen uupunut suorittamiseen. Maalailin ennen raskautta ja raskauden aikana varsin vaaleanpunaisia (vai -sinisiä?) kuvia siitä, kuinka ihanaa ja auvoisaa äitiys on; mahdollisista vaivoista huolimatta ollaan yltiöpäisen rakastuneita pieneen pakettiin, joka oppii joka päivä jotain uutta. Luulin, että äitinä oleminen on tässä alkuunsa pehmeässä kuplassa elämistä ja kaikki vaan on ihanaa ja upeaa. Paskat sanon minä. Rakkaudesta huolimatta koko homma tuntuu suorittamiselta, päivästä toiseen. Kyllä, näinkin helpon lapsen kanssa. Vähän sama homma oli kun koira tuli taloon lokakuussa 2010; muutamia viikkoja sitä oli onnensa kukkuloilla ja sitten alkoi suorittaminen. Meni aika pitkäänkin, varmaan voi puhua vuosissa, ennen kuin koirasta alkoi nauttimaan enemmän, ilman suorittamista. Ja ei, koira ei ole meillä eläin tai lemmikki, hän on perheenjäsen.

Ehkäpä tämä vähän sekavalta tuntuu taas, kun lukee omia juttujaan läpi. Eipä ole yllätys.
Sitoutuminen tähän touhuun on vaan ollut niin melkoinen muutos ja ärsyttää, kun kaikki eivät sitä tajua, siis sitoutumisen määrää. Faktahan on, että minä en voi pystymetsästä lähteä MINNEKÄÄN! En edes kauppaan. Aina pitää miettiä, että koska toinen on syönyt viimeksi ja koskahan sillä on seuraavaksi nälkä. En haluaisi olla itsekäs, mutta kun isäntä säntää lähes suoraan sängystä harrastuksiinsa puhelimen soidessa tai suunnittelee laivareissua työkavereiden kanssa, niin minä puren hammasta ja sanon, että juu, mene vaan... Samalla sitä miettii, että koska tulee se aika kun minäkin voin, edes suurella suunnittelulla, lähteä jonnekin vähän pidemmäksi aikaa.

"Ota omaa aikaa ja mene vaikka kauppaan". Tämä, toki lämmöllä ajateltu, tokaisu sai karvat vähän pystyyn päivänä eräänä. Arvostan yli kaiken sitä, että joku ajattelee minuakin, mutta mutta... Ennen kuin voin lähteä, pitää lapsi syöttää. Sitten ajat kauppaan, kiidät hyllyjen välissä ja kurvaat renkaat vinkuen takaisin, kun taas alkaa olemaan syötön aika. Ota siinä sitten omaa aikaa. Voi tietysti olla, että se hieman piilossa vielä lymyilevä äidinrakkaus ei anna olla kovin pitkään poissa toisen luota, vaikka isän hoitotaitoihin luotankin kyllä täysin. En tiedä, mutta ärsyttää.

Mulla on myös se vika, että mun mielestä esimerkiksi isännän pitäisi mun katseesta jo tietää mitä mä ajattelen ja ehdottaa asioihin sellaista ratkaisua, kuin minä olen ajatellut. Just sellasta naisten järjenjuoksua, jota oon aina vihannut. Saako syyttää hormooneja vielä?

Todettakoon tästä sekavasta tekstistä yhteenvetona muutama seikka;

• rakastan lastani ja huolehdin hänestä, turha kaavailla mitään lasuja tämän jorinoinnin perusteella
• rakastan myös miestäni, hän on paras isä ja puoliso
• arvostan yksinhuoltajia _todella_ paljon
• uupumista on erilaista, samoin kuin on erilaisia ihmisiä
• toiset tyytyvät vähään, toisille ei riitä mikään

Nyt syötän rakkaan lapseni, vien hänet mummulle hoitoon ja menen itse hierontaan.
Lienee sitä omaa aikaa nyt sitten?

Lauantai

No need for words.

<3

2kk!

Tadaa, meillä ollaan nyt jo yli 2kk vanhoja! <3
Tai kuka mitenkin laskee tietysti. Jos laskee lauantaista lauantaihin, niin huomenna tulee jo 9vkoa täyteen. Jos taas 15. päivästä aina seuraavaan samaan niin tänään ollaan 2kk 1pvää vanhoja. Mutta kuten kuitenkin todettu, äkkiä nämä kasvaa :)

Eilinen neukku meni hyvin ja Wili sai kehuja ja kiitoksia.
Mittoina seuraavanlaisia (suluissa syntymämittoja)

paino 5450g (4155g)
pituus 58,2cm (50cm)
pää 41,5cm (39cm)

Wili hounasi rotaroketteen ensimmäisen osan hymyssä suin eikä tälleen vuorokausi annoksen jälkeen ainakaan ole tullut mitään oireita. Vähän oikeastaan "toivoin", että rokote olisi laittanut vatsan toimimaan, mutta ei näemmä. Nyt on kaksi vuorokautta edellisestä kakasta. Tiedän, että nämä pienet saattavat olla viikonkin kakkaamatta ilman suurempia syitä tai vaivoja, mutta "ahdistaa" silti, kun toinen on muuten ollut niin kovin hyvä kakkaamaan päivittäin. Eilen neuvolaan mentäessä vaipassa oli kyllä pieeeeeenen pienet prujut, että röörit on onneks ainakin auki :D Eiköhän tuo kakkaa kun sen aika on, toivottavasti vaan ei tarvi kauheasti ähistellä.

Mitäpä muuta. Samaa vanhaa oikeastaan. Yöllä nukkuminen on meidän kaikkien mielestä mukavaa;  viime yönä Wilin saldo oli reilu 10h ja sitä edellisenä reilu 11h. Koska hän kasvaa ihan hyvin käyrillä, niin neuvolan tätikin sanoi, että keep up the good work, ei tarvi yöllä alkaa syömään, kun ilmankin pärjää näemmä.

Eilen kokeiltiin lähteä koiran kanssa lenkille kantoliinassa. Siis Wili oli liinassa, ei koira :D Hyvin sujui ja taisi koirakin nauttia, kun sai mennä eestaas ihan vapaasti enkä minä koko ajan ollut narun päässä kieltämässä siksak-liikettä :D Myös Wili viihtyi liinassa ok, hän nukahti ensimmäisten metrien jälkeen ja heräsi, kun purin hänet paketista pois. Ehkä vielä täytyy sitomista hieman reenata, jotta niskat ja selkä ei ota kipeää liikaa.

Tässä koneen vieressä lepää kiitoskuvat ristiäisistä ja 150 muuta kuvaa, jotka odottavat kansioon pääsyä. Ei vaan millään viitsis, laiska kun on :D

Olihan se eka äitienpäiväkin tossa juu. Kukkia vihaan, joten mies fiksusti toi sänkyyn pelkkää suklaata :D ja lupas tuo vihdoin ja viimein hankkia mulle työpöydän, että saan läppärin pois keittiön pöydältä. Enhän mä oo sitä pöytää odottanu vasta kun viime syyskuusta asti... ;)

Arki.

Kovat suunnitelmat oli päivittää blogia tasaisesti myös synnytyksen jälkeen, mutta kuinkas kävikään. Kuukausi edellisestä postauksesta ja saa nähdä koska tämänkin saa eetteriin.

Täytyy myöntää (ja samalla koputtaa puuta), että meillä menee hyvin. Oikeesti.

Poika sai kasteessa 4.5. nimen Wili Timo Juhani. Nyt hukkapätkää voi siis kutsua myös nimellä :)
Nimestä sen verran, että appiukko on etunimeltään Timo, isän toinen nimi on Juhani ja minun edesmennyt isäni oli Timo Juhani. Nimikavalkaadissa on siis huomioitu kaikki. Wili on sitten pojan ihan oma nimi :)

Wili kastettiin mun äidin tekemässä mekossa, jossa myös mut on kastettu melkein 30v sitten <3

Wili päätti noin kolmen viikon iässä lopettaa yösyömiset. Hän ehkä haistoi sen, että isä tarvitsee paljon unta ja isyyslomalta töihin paluuta edeltävänä yönä tämä yösyöminen loppui. Siitä asti on nukuttu vaihtelevasti 6-10h yöunia. Täytyy sanoa, että auttaa kyllä meikäläistäkin jaksamaan aika paljon paremmin. Olen silti sitäkin mieltä, että yöheräämisiinkin olisi tottunut, mutta ehdottomasti parempi on toki näin päin. Pessimisti tiedostaa sen, että äkkiäkös tilanteet kääntyy päälaelleen, mutta ajattelin nyt kyllä nauttia täysin siemauksin vallitsevasta tilanteesta.

Siinä on mun rakkaimmat <3

Se on muuten tosi jännä, kuinka tällaista hyvää oloa ja menoa ei saisi, varsinkaan äitiporukoissa, hehkuttaa. Myötätuntoa saavat monessa ryhmässä vain ne, joilla yöt on heräämistä tyyliin tunnin välein. Joo, minä saan nukkua helposti sen seitsemänkin tuntia putkeen, mutta saattaisin silti kaivata tsemppiä päiväsaikaan tai muihin juttuihin. Päällensä saattaa saada melkoisen ryöpytyksen tunnustaessaan tämän unimäärän. Se, että yöllä nukutaan aiheuttaa sen, että päivisin ollaan hereillä enemmän ja uutuutena taistellaan päikkäriunta vastaan itkulla. Summasummarum, ei tuu välttämättä imuroinnista, tiskaamisesta, syömisestä tai muista normaaleista asioista mitään siinä kohtaa. En valita, ihmettelen vain. Jos ihminen on ihmiselle susi, niin äidit ovat toisilleen kyllä jotain ihan muuta monesti... tsunameja?

Uskomattoman upea ja maukas ristiäiskakku!

Ylihuomenna lauantaina Wili on 8viikkoa vanha. Aika menee tosi nopeaan. Ensimmäiset vaatteet ovat jääneet pieniksi ja tyyppi juttelee joka päivä enemmän. Hymyilee, ääntelee, ähisee ja puhisee. Eteenpäin pääsemisen tarve on valtaisia. Kai se on puolivuotias kun lähtee liikkeelle :D

Mun sisaren tekemä kollaasi :)

Järjetön sade alkoi juuri, joten off topiccina mainittakoon, etten huonoon aikaan ostanut vaunuihin sadesuojaa. Nimittäin eilen :D Koiran kun on päästävä ulos myös sateella. Ja kun ollaan kolmisin päivät kotona, niin eipä auta, koko pesue mukaan ja menoksi. Tänään siis testataan.

Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Mitäpä vielä turinoisi.
Wili kävi neuvolalääkärissä 24.4. Siellä painoksi saatiin 4980g (syntymäpaino 4155g) pituudeksi 56,6cm (50cm) eli hyvin on jätkä kasvanut äidinmaidolla. Sitä jaksan ressata edelleen, että saako tuo varmasti tarpeeksi meikäläisestä irti. Ensi viikolla onneksi on 2kk tarkistus (ja rokote!!!), joten päästään taas kartalle painojutuista. Sillä oon "lohduttanut" itseäni, että jos lähes joka kerta syödään niin kauan, että Wili itse irrottautuu tissistä, niin kai se tarpeeksi ottaa. Välillä irrottautumisen jälkeenkin silti tarjoan tissiä uudestaan, joskus kelpaa, joskus ei.

Pastorina toimi kirkkoherra Heimo Hietanen. Kummeiksi Wilille lupautuivat miehen sisko ja mun oma kummisetä. Päätin olevani siinä iässä, että en "tarvitse" kummisedän palveluksia enää vaan siirrän ne nuoremmalle sukupolvelle <3

Oma jälkitarkastus oli 23.4. ja meni hyvin. Lääkäri antoi, hänen sanojaan lainatakseen, luvan palata uimiseen ja panemiseen :D Terkkari hehkutti sitä, kuinka hyvä juttu täysimetys on, kun se pitää kuukautiset poissa kohtalaisen pitkään. AS IF! Alle 2kk synnytyksestä ja tadaa, sieltä ne hilloviikot saapuivat. Ensin ajattelin, että limakalvot otti itseensä, kun isännän kanssa kokeiltiin heiluttaa peittoja pitkän tauon jälkeen. Mitäpä vielä, vuoto vaan yltyi ja yltyi, ihan niin kuin ennen raskauttakin. Blaah. Ainoa jännitys nyt on, että loppuuko tämä vuoto milloin ja koska seuraavat alkaa. Vai alkavatko...
Jep, sellainenkin on mahdollisuus. Eikä edes naurata.

Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit! <3

Sain kuin sainkin tämän postauksen valmiiksi Wilin nukkuessa päikkäreitä. Niille tainnutus kyllä vei aikansa, mutta nukkukoon nyt. Onhan sitä pieni ihminen väsynyt, jos se ensin nukkuu 10h yöunet ja sitten syö itsensä ähkyyn ja paskoo alleen.
Taidan siirtyä haistelemaan sadetta. Siinä on jotain maagista.

Niin rakastin mun ristiäiskampausta! <3
ja mu pappaa! <3

Kaunis pieni ihminen,
sä olet ainutlaatuinen <3