Ainoa pysyvä on muutos

Huhhei. Paluuta kirjoittamisen maailmaan ajattelin vähän rivakammalla tahdilla kuin toteutunut oli, mutta tässä sitä ollaan. Edellisen tekstin aikana tietoisuus tulevasta oli jo olemassa, mutta "virallista" julkistusta ei oltu vielä tehty, niin ei sitä uskaltanut tännekään laittaa.

Mutta tilannehan on siis kaikkineen nykyään tämä:

Kuvassa kiteytyy kaksi suurinta muutosta kolmesta; yhden elämän loppu ja toisen alku. Isoisä otti ja lähti taivaan kotiin 21.6. ja siunaus toimitettiin 22.7. Kuukauden päivät asiaa sai mielessään prosessoida ja olin hautajaisaamuna jo varma, että pystyn pitämään itseni kuosissa kirkossa. En muuten pystynyt. Olin valinnut lämpimän värssyn, joka päättyi sanoihin "maailman parasta pappaa kaivaten Annina, Teemu, Wili ja Ykä". En saanut luettua värssyä arkulla ollenkaan ja loppusanatkin kauhean tinttaamisen ja itsensä keräämisen jälkeen. Ja se, että aviomies, jonka oon nähnyt itkevän vain esikoisen syntyessä, pillahti itkuun kirkossa ei auttanut yhtään asiaa. Mutta onneks meillä oli toisemme, se helpotti ja rauhotti. Yksin olisin varmaan lähtenyt kirkosta ulos. Ahdisti.

Kuvassa onneksi näkyy myös se toinen muutos; kolmesta tulee neljä tammikuussa 2017. Ei kauhean suunnittelemalla suunniteltu juttu, mutta pitkien keskustelujen, plus&miinus -listojen ja isojen ajatuksien jälkeen alkaa näyttää ihan valoisalta. Kyllä mua jännittää kuinka tulen kahden lapsen kanssa pärjäämään, kun yhdenkin kanssa on ajoittain aika tekemistä, mutta ei auta kuin katsoa. Sen opin edellisellä työrupeamalla, että kyllä yhteiskunta omistaan huolen pitää, kunhan osaa apua pyytää.

Nyt mennään viikolla 17+jotain ja äsken sohvalla istuessani ainakin kuvittelin tuntevani potkun tai kaksi. Saattoihan siellä ilmakuplatkin kiertää, mutta jotenkin tuntui erilaiselta. Yhtään en muista milloin Wilistä ensimmäiset potkut tunsin, pitkäänhän tuo kyllä "kupli" vatsassa. Wilistä istukka oli ihan edessä ja väittäisin, että niin tässäkin.

Kolmas muutos liittyy asumiseen. Edellinen asuntohan oli myynnissä muutaman kuukauden (tai on se edelleenkin toki...), kunnes päädyttiin asuntolainan saamisen jälkeen siihen, että laitetaan vanha kämppä vuokralle ja toivotaan parasta. Ihan muutaman viikon sisään saatiin asuntolaina, saatiin vuokralainen ja tehtiin kaupat uudesta kodista. Viime viikonloppuna kuun vaihteessa muutettiin pihan toiselta puolelta toiselle puolen ja tässä nyt ollaan, aika kivaa! Parin päivän muuttourakka oli mun kunnolle liikaa ja la-su välisen yön valvoin jalkojen takia. En tiedä oliko ne turvoksissa vai oliko niissä surullisen kuuluisaa urtikariaa vai mitä, mutta perkeleen levottomat ja kipeät. Niin kamalaa, että itku tuli, monesti. Kaikesta selviää silti näemmä, nyt on jo suht normaalia taas.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, raskauspäivityksiä luvassa taas siis! ;)