Kuukauden koonti

Siitä on nyt kuukausi, kun oon viimeksi päivittänyt kuulumisia.

Kuukausi sitten oli vanhempainvapaata aika tarkkaan kaksi viikkoa jäljellä. Nyt olen ollut jo kaksi viikkoa töissä. Virallisesti vanhempainvapaan viimeinen päivä on huomenna. Niin se aika kului ja kaikki muuttui. Tosi äkkiä.

Töissä on ihanaa. Oikeasti TODELLA ihanaa. Se, että mun työ ja työpaikka sekä -kaverit on huippuja niin se oma aika on jotain todella maagista. Saa olla aikuisten ihmisten parissa, pyöritellä muiden ongelmia, laskea matkalaskuja, kirjata raportteja, suunnitella tulevaisuuteen koulutuksia ja muita hienoja juttuja! Se on kaikkinensa aivan upeeta!!!

Töiden alkamisen kunniaksi uus tukka! <3

Mä en ikävöi Wiliä työpäivän aikana, harvemmin edes mietin miten hoidossa menee, koska tiedän, että siellä menee tosi hyvin. Wili on ollut hoidossa kuin kotonaan, nukkuu ihan huikean hyvin ja juo jopa maitoa, jota kotona ei ole kovin hyvällä menestyksellä tapahtunut pitkiin aikoihin. Ihan kiva se on hakea lapsi hoidosta tai odottaa isää ja poikaa kotiin työpäivän päätteeksi, mutta silti, ei mun tarvitse koko ajan olla ähpuh ja oivoi kun on ikävä. Meillä on viikossa kuitenkin 4 yhteistä päivää kotona ja se on ihan tarpeeksi. Nyt kun työntekemisen makuun on päässyt, niin pää tuskin kestäisi seitsemää päivää kotona viikossa enää... Karua, mutta totta.

Wili nappasi hoidosta itselleen enterorokonkin. Tämän viikon maanantain ja tiistain isä ja poika olivat sairaslomalla kotona. Eipä tauti onneksi kovin raju ollut; sunnuntaina nousi kuume ja pari yötä meni hieman normaalia kehnoutta vieläkin kehnommin eivätkä rakot ja näppylätkään liiemmin haitanneet. Hiukan hankalasti lämmin ruoka laski, mutta pysyy sitä isompikin ihminen hedelmäsoseilla viikon hengissä.

Wilsson on oppinut ryömimäänkin. En muista mainitsinko asiasta jo. Vauhti on melkoinen, jos edessä siintää esimerkiksi koiran luu, sähköpistoke tai portti... Monen monta keskustelua on käyty sähköjohtoihin kajoamisesta ja aina ne päättyvät lohduttomaan loukkaantumisitkuun, kun äiti ei ymmärrä ja kieltääkin vielä. Lapsen elämä on joskus tosi rankkaa, ainakin lapsen omasta mielestä.

Imetys lopetettiin suht onnistuneesti 8kk-päivänä. Myönnän olevani täysin itsekäs, mutta teki hyvää päästä irti imetyksestä ja nukkumaanmenokin tapahtuu pullon kanssa melkoisen paljon ripeämmin ja muutenkin jouhevammin. Vieroitutaan iltapullosta vaikka muutaman vuoden päästä sitten, jos tulee sellainen tilanne.

Joulu odottaa 10 päivän päässä. Kiinnostaa muuten kuin kilo paskaa, taaskin. Valmiiksi jo risoo se aaton hössötys ja se, että täytyy juosta joka ainoassa paikassa samana päivänä ja mielellään samalla kellonlyömällä. Lahjat on ostettu, Wilille väkisin vääntämällä löysin jonkun piippaavan possun, johon mulla varmasti menee hermot heti... Jotenkin tuntuu niin turhalta ostaa yhtään mitään krääsää, kun sitä saa kantaa mummuloista kassikaupalla kotiin illalla. Toki sitä nyt jotain toiselle ensimmäisenä jouluna, mutta kuitenniin.

3kk ekoihin synttäreihin ja mä onneks ratkaisin tilakysymyksen jo ajoissa. Meillä on töissä kivat kokoustilat, joiden vieressä on iso huone täynnä leluja; ei tartte ängetä kaikkia meille tähän pieneen tölliin samaan aikaan, kun ei kaikki millään mahdu edes istumaan. Eikä tartte siivota!!! Töissä käy siivooja, hoitakoon se asian :D

Lapsenvahtikeikalla ilo oli ylimmillään! :D

Mitäpä vielä...
Väsyttää aivan tautisesti. Yöt on hulinaa edelleen. Minä kun herään kaikkeen kohkaamiseen niin sen sitten tietää kuinka siinä käy, kun toinen unissaan pyörii sängyssään kuin maailmanpyörässä. Menneen viikon pohjanoteeraus oli 45min "unta" koko yönä, viime yönä maksimaaliset 3h... Isäntä kipeänä, joten sekään ei tilannetta mitenkään auta. Sekin on muuten jännä; kun mies sairastaa niin maailman pitää pysähtyä ja sairaan olla keskipisteenä. Kun äiti sairastaa niin ei ole mitään asiaa jäädä sänkyyn potemaan, vaan hoidetaan tiskit, pyykit, ruuat, lapsen syöttäminen, vaipat, nukutus jne.
Ihan en osaa itse arvostaa tätä superihmisen roolia jotensakaan.

Etämummulta saatiin pikkujoululahjaksi nosturiauto ja lähimummulta kasa rahaa :D

Mumumuikee ja kuten täti sanoi, huhuhuikee! :D

8kk!

8kk neuvolalääkäri käytynä. Mä edelleen ja joka kerta varmaan jatkossakin kritisoin tätä edes takas vaatteiden riisumista lääkärin ja terkkarin välillä, hermo menee sekä lapsella että äidillä.

No,
paino 8195 (7025)
pituus 70,5 (67)
pääympärys 47 (45,5)

Suluissa sis 6kk mitat.

Kasvu tasaista, sopusuhtainen, kirjoitti lääkäri korttiin. Seuraava lääkärikäynti on vasta 1,5v iässä ja neuvolakäynti merkattiin tammikuulle 2015. Terkkarille sanoinkin, että äkkiä aika kuluu, kun omat ekat neuvolamerkinnät on vuodelta 2013 ja nyt jo kirjoitellaan kortteihin vuotta 2015. Hurjaa.

Hurjaa on myös se, että alle kolme viikkoa vanhempainvapaata jäljellä! Odotan silti innolla töitä edelleen, mulle on töissä kaavailtu ihan omaa vastuualuetta ja se on uus juttu mulle kaikkineen, siis sekä oma vastuualue että se itse asia! Oon niin onnellinen työpaikastani ja työyhteisöstäni; ihana palata vanhojen tuttujen tyyppien huomaan, mutta kuitenkin uusiin haasteisiin. Myös se on oikeesti hieno tunne, että oon tehnyt jotain todella oikein, kun kotoa asti tullaan hakemaan töihin. Jos en olis vaihtanut yhtä harjoittelupaikkaa opintojen aikana pitkän välimatkan vuoksi, niin en olis tässä onnellisessa tilanteessa! Toki voisin olla missä vaan muuallakin ja vaikka vakkarina, mutta kyllä tää lämmittää sydäntä ja mieltä.

Ennen raskautta menin tähän työpaikkaan tekemään 1,5kk sairaslomasijaisuutta. Hups vaan kun yhtäkkiä olinkin ollut puoli vuotta töissä, sitten vuoden, erilaisissa pätkissä. Vielä raskauden loppumetreillekin tein töitä ja rakastin jokaista päivää ja olin onnellinen, että minut möhömahoineni pyydettiin töihin jeesaamaan.

Mun on vaikea myöntää itselleni olevani hyvä. Peruspessimisti ja suomalainen ei itseään paljoa kehu, lähinnä vähättelee. Mutta työtodistukset, esimiehen ja työyhteisön kannustus ja kehut, niiden jälkeen on pakko uskoa olevansa hyvä! En paras, mutta oikeesti hyvä! Ei tonne oteta ihan ketä vaan, jotain täytyy osatakin ja mä piruvie osaan! HYVÄ MÄÄ!

Ehkä hairahduin aiheesta hieman nyt, mutta haitanneeko tuo. Tämä on kuitenkin päiväkirjatyyppinen ratkaisumalli, joten vaikka bannerissa komeilee jälkikasvu niin blogin sisältö on kaikkea maan ja taivaan väliltä, ihmisen elämää.

Small update

Meneehän tää tässä. Soljuu.

mun rakkaimmat, rakkaimmassa paikassa <3

Tällä hetkellä W on flunssassa; neesu vuotaa ja köhä on jonkinlainen, mutta kuumeelta on onneks vältytty ja toivottavasti ei sellainen meille tulekaan kylään. Yöt menee räkämäärään nähden hyvin, suolatippojen, sipulin ja kohotetun sängynpäädyn avustuksilla.

Mulla on vanhempainvapaata jäljellä tasan 4vkoa. Tai päivälleen neljän viikon päästä oon tehnyt jo ekasta työpäivästä yli puolet. Ajatuksena aika hurja, mutta eteenpäin on mentävä. Lauantaina lottokuponkia täyttäessäni tuumailin, että menisin silti töihin vaikka pääpotin saisin. Isimies sais jäädä kotio opetttelemaan arkea toukan kanssa. Lottovoitto tuli, mutta ei ihan päävoittoa, kymppi silti :D

Wilin eka hammas on täällä! Huomasin sen ohimennen eilen, kun jäpikkä päätti purra mua sormeen. Olin varma, että suussa oli jotain ylimääräistä (kuten ne kymmenet havunneulaset, joita koiran mukana on kulkeutunut sisälle...), mutta ei! Tarkempi tarkastelu osoitti, että alas eteen on tullut hammas. Ei se ihan valkoisena pilkota, mutta pirun terävä kikkare siellä on :D muita odotellessa...

Iskän auto on paras, koska siellä saa matkustaa etupenkillä :)

Hammaslääkäristä sai hammasharjan. Niitä onkin pojalle nyt yhteensä neljä :D

W päästettiin kuitenkin mummulaan hoitoon ja siellä oli treenattu leipomista! W oli siirtynyt hyvin nopeasti työnjohdollisiin tehtäviin, kun taikinaa oli mennyt enemmän kohti suuta kuin peltiä :D

Matkustettiin myös bussilla ekaa kertaa viime viikolla. Oli jännää, molemmilla :)

Uusin hittilelu vessassa on ämpäri!

Tämän kuvan lisäsin Instagramiin tekstillä:
In Finland we have this word #paskajäykkä <3

Sielun peili

Meillä on Naamakirjan ihmeellisessä maailmassa ihan huippu maaliskuisten 2014 mammaryhmä. Siellä jaetaan kaikkea mitä maailma päällään kantaa, ihan oikeasti. Kaikki keskustelut ei, onneksi, liity aina vauvoihin, vaan jaetaan maalausvinkkejä, käsitellään ummetusta (sekä vauvoilla että äideillä), keskustellaan yhteiskunnallisista asioista, koulutuksesta jne. Mielipiteitä vaihdetaan myös parisuhteiden tilasta.

Jotkut keskustelut on tosiaan avannut mun silmät siihen, että aika hemmetin hyvinhän meillä täällä menee, vaikka itse onkin ajoittain tosi loppu tai ainakin kuvittelee olevansa. Mun ei yleensä tarvitse patistaa Teemua olemaan Wilin kanssa tai vaihtamaan vaippaa tai syöttämään tai olemaan yksin Wilin kanssa, kun mun täytyy taikka haluan käydä jossain.

Kun peilaan meidän tilannetta joihinkin ryhmässä ilmenneisiin tilanteisiin parisuhteessa ja lastenhoidossa, niin tuntuu jotenkin tosi väärältä marmattaa Teemulle. Toki, jokainen kokee asiat ja tilanteet ihan eri tavalla kuin toisessa perheessä; toiselle saattaa iso asia olla pieni ja toiselle taas pieni asia tosi iso.

Mä oon ajoittain tosi ylpeä tosta ukostani, että se parin haksahduksen jälkeen on ottanut itseään oikeasti niskasta kiinni ja jättänyt sen joka viikkosen ryyppäämisen menneisyyteen. Jos vanha meno olis jatkunut, niin meikäläinen olis jo lähtenyt, aikoja sitten. Toisaalta taas, viime perjantain juopottelu ärsytti silti. Jos pyydän, ettei tarttis vetää lärvejä niin miksei vois olla vetämättä? Eipä tuo nyt niin karseessa kunnossa ollut mitä olis oikeesti voinut olla, mutta silti.

Ja kun aloin ahdistuksissani asiaa miettiä, niin ei mua ehkä niinkään ärsytä lärvien veto vaan se, että mulla ei oikeen oo siihen mahdollisuutta, varsinkaan vartin varoitusajalla. Mähän oon kateellinen! Isännän vastaus oli tähän, että ei hän ole koskaan kieltänyt mua lähtemästä. No niin, eipä ole ei, mutta väitän, että lähteminen on isälle helpompaa kuin äidille. Kyllä mä luotan Teemun kykyyn hoitaa Wiliä, mutta ei sillä oo meidän päivärytmistä mitään käryä, ei ruoka-ajoista, ei päikkäreiden määrästä, ei ole. Jos isä voi lähteä vartin varoajalla niin äidin varoaika on jotain 15 päivää…

Se mikä ihan oikeasti ÄRSYTTÄÄ, on se krapulapäivä. Koko lauantaikin meni erään torkkuessa ja mun mielestä se on aika paljon, kun muutenkin näkevät pojan kanssa arkisin sen pari, maksimissaan kolme tuntia illalla.

Ehkä nyt taas hairahduin asiasta, josta lähdin alun perin kirjoittamaan.
En siis vähättele mammaryhmässä kenenkään tilannetta. Päinvastoin, haluan olla tukena jos suinkin voin. Omaan tilanteeseen vaan kun asiaa peilaa, niin tajuaa olevansa oikeasti aika hyvässä asemassa sitten kuitenkin.

Täm on vähän sellanen maatuskamummo-efekti :D

Wili vetää päikkäreitä ja meikämamma lähtee nyt mekko-ostoksille internettiin! :D
Parin tunnin päässä siintää W:n eka hammaslääkäri, vaikkei raukalla vielä purukalustoa olekaan :)

Kotiteollisuus - Haltin häät

Mummun mahti

Ei varmaan sais taaskaan kirota, mutta yksinkertaisesti vituttaa. Taitaa olla vauvasta alkaen niin, että mummuilla on ihan oma mahtinsa tässä maailmassa. Toisaalta joo, mummulassa voi olla mummulan säännöt ja kotona omat, mutta kun kyseessä on seitsenkuinen natiainen, niin joku roti täytyis vielä pitää.

tossut!

Mua ei haittaa, vaikka molemmat mummut hukuttais tuon lapsen leluihin, mummulassa. Eikä mua haittaa, että pojalle ostetaan vaatteita, ne on niin kuluvaisia, samoin kuin vaikkapa kengät. Eikä mua niin kauheasti ahdista sekään ajatus, että yökylien aikaan mummulassa voidaan vähän vaikka hassutella ja valvoa pidempään.

Mutta,
sitä en sulata enkä ymmärrä, että lapselle annetaan sellaisia ruokia mun selän takana, jotka olen kieltänyt.

bessut!

Meillä siirrytään kokeilemaan hapanmaitotuotteita vasta kymmenen ikäkuukauden jälkeen, silloinkin hitaasti. Meillä ei myöskään syödä mansikkaa vielä, ihan vaan sen allergisoivan luonteen vuoksi; kivempi syödä vähän vanhempanakin mansikoita eikä mämmätä mahdollisuuksia nyt. Meillä ei myöskään syödä samalla lusikalla karies-bakteerin vuoksi, kaikilla on ihan omat ruokailuvälineet. Vaan mitä tekee mummu? Syöttää pojalle OMALLA lusikallaan MANSIKKARAHKAA!!!!!!!!!

Hermot.

Meillä myös vältetään sokeria. Tai siis ei sitä syödä lainkaan. Näin pieni ihminen ei tarvitse sokeria. Katsotaan josko ensimmäisillä synttäreillä sitten vois maistaa vähän kakkua tai jotain sellaista. Mitä tekee mummu? Syöttää pojalle SUKLAATA!!!!!

Hermot.

Rahka syötettiin mun silmien alla. En ehtinyt mitenkään reagoimaan asiaan, koska juuri 30s ennen tapahtumaa olin sanonut, että meillä ei tällaisia vielä syödä. Ja yhtäkkiä pojan suu oli täynnä rahkaa. Suklaata taas syötettiin mun selkäni takana; olin appiukon kanssa tupakalla, tulin sisään ja kysyin, että mitä pojalla poskessa on, ootteko syöny jotain luumusosetta tms. Eipä olleet, ihan silkkaa Royal-suklaata oli vedelty. Eikä tätäkään olis kerrottu, jos en olis itse tajunnut asiaa.

Hermot.

Kuten sanottu, kyllä mummulassa voi olla omat säännöt ja siellä voidaan herkutellakin, mutta ei herranjumala sentään seitsenkuisen kanssa, joka vasta opettelee uusia makuja!
Mitä jos Wili olisi ollut allerginen vaikka sille mansikalle? Olisiko anoppi tullut yöllä hoitamaan vatsakipuista lasta? Niinpä. Entä jos en olisi saanut selville tätä suklaan syömistä ja allerginen reaktio olisi yllättänyt kotona yhtäkkiä? Sepäs se. Ja kaiken päälle se, että nyt minä tai isä ei IKINÄ tulla enää näkemään meidän esikoisen ilmeitä ja eleitä, kun se saa maistaa ensikertaa suklaata. Mummu vei meiltä jotain korvaamatonta.

Hermot.

Wilin piti mennä hoitoon ensi viikolla mummulle, kun hällä on loma. Mummun kysyessä aikataulua, täräytin, että en tiedä voinko antaa lasta tänne enää ennen kuin se osaa itse puhua ja kertoa mitä täällä on syöty ja muistutin tästä uusien makujen ainutlaatuisuudesta myös. Mitäpä mummu siihen?
Suuttui toki.

kukkuu!

päiväuniselfie!

Mun puolesta saa suuttuakin. En mä toki ymmärrä miksi pitää suuttua, kun itse on virheen tehnyt, mutta ihan sama. Hän on toiminut vastoin mun antamia ohjeita ja mä en pidä siitä, mä en luota siihen ihmiseen. Enkä tosiaan voi antaa lastani hoitoon ihmiselle, johon en luota.

Kysyin isännältä, että mites sen hoidon kanssa ens viikolla tehdään, kun molempiin mummun lomapäiviin osuu menojakin plus on tää kiellettyjen syöttäminenkin tässä. Mitä se vastas?
Nii, aivan. Juu, en tiiä kyllä.
Ja asia jäi siihen.

Hermot.

Mutta hei, meillä pyöritään ihan supervinhasti ympäri kämppää. Ei kontata eikä liiemmin ryömitä, mutta kieritään paikasta toiseen kyllä ja lujaa! :) Jos on tarvetta kaukana olevalle lelulle, niin sinne mennään tyylillä, joka muistuttaa... en edes tiedä mitä! :D
Käännytään kyljelle, toiselle kyljelle ja taas toiselle ja näin edetään lelun luo. Suurta huvia on myös vetää itseään eteenpäin, jos alaruumin on parketilla ja yläruumis matolla.
Mun pieni poika kasvaa! <3

vielä kun sai nukkua äidin vieressä...

kasvata lapsi pöydän alla niin ei siittä tuu liika pitkä!

7kk yhteistä taivalta takana <3

Aamukampa

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Vanhempainvapaata jäljellä pyöreästi 2kk. Fiilikset on ristiriitaiset.
Toisaalta oon onnessani töihin palaamisesta, kun tiedän pääseväni tekemään rakastamaani työtä ja pääsen pois kotoa olemaan vain itseni kanssa. Toisaalta mua taas hirvittää; pieni mies on tosi pieni vielä ja joutuu olemaan viikosta kolme pitkää päivää ilman äitiä. Nää on kai ihan normaaleita ajatuksia silti.

Joka toinen päivä toivon, että pääsisin töihin jo nyt; aamukireyttä on huomattavissa sekä minussa että pojassa. Joka toinen päivän suunnittelen, että ilmoitan töihin, että pitäkää tunkkinne, en tuu vaan kituutan kotona olemattomilla rahoilla.

Mielenvikasta.

Ps. Olin paskamutsi äsken enkä mennyt sängyn viereen äsken, kun sieltä kuului ähinäkähinää. Istua tonotin tässä ja kirjoitin. Hetkeksi ainakin mainittu ääntely loppui. Ehkä jokaiseen ei tarvitse edes reagoida.

Kuvauksissa meni myös hermot :D

Keinuttukin on!

Ollaan oltu myös ergonomisuuden huipulla :D

Joogattukin on!

Harjoiteltu taikatemppuja...

ja oltu cowboy-juttuja :)

Aika aikaansa kutakin

Aloitin tekstin kirjoittamisen yli kaksi viikkoa sitten, en saanut valmiiksi.
Nyt ollaan ylitetty jo puolen vuoden rajapyykki, josko nyt ehtisi päivittääkin tilanteita,
nekin on monella tapaa muuttuneet...

Tää oli meidän 5kk-selfie! <3

Aloitetaan nyt vaikka kriittisillä mitoilla!

5kk neuvolassa
paino 6600
pituus 65,7

6kk neuvolassa
paino 7025
pituus 67,0

Kasvu on jollakin käyrillä vähän vähäistä, mutta omilla käyrillään nassikka kasvaa edelleen hyvin ja se riittää mulle. 5kk-neukussa saatiin rokotteita ja niiden jälkeen tuli vähän itkua ja känkkistä sekä vatsa meni sekaisin muutamaksi päiväksi ja puklailu lisääntyi mittavasti. Viikossa oireet onneks tasaantui aika hyvin.

Murina on nykyään superkivaa!

Mitäpä muuta...
Pääsääntöisesti nukutaan ihan okei. Päiväunet ovat kyllä kovasti lyhentyneet, mutta niin kait se välillä menee. On myös ilmennyt yökukkumista, varsinkin kun tunti on saatu oltua yöunilla; hillitön itku ja sen jälkeen killittely. Välillä auttaa, kun laskee kätensä vatsan päälle, välillä taas ei mikään. Käsittääkseni ihan normaaleja juttuja nämäkin, kun liikkuminen alkaa olemaan kivempaa kuin paikallaan oleminen ja vierastus astuu kuvaan. Ei malta eikä uskalla nukkua. Huoh.

Bessut :D

Hampaita ei ole vielä tehty, mutta lelujen ja sormien imeskely viittaa siihen, että kyllä siellä joku kutiaa ja paljon. Tulevat kun tulevat.

Hampaaton pappa <3

Hoitopaikka on Wilille varattuna. Meikämanne palaa työelämään joulukuussa. Tässäkin on törmännyt moneen koulukuntaan; toiset kauhistelee ja toiset tsemppaa. Enpä paljoakaan kaipaisi kauhistelijoita, koska ei tää helppoa ole mullekkaan. Menen töihin mielelläni enkä tosiaankaan jätä käyttämättä tällaista tilaisuutta, jossa kotoa asti tullaan hakemaan työhön, josta tiedän pitäväni ja annetaan vielä reilun vuoden pesti heti kättelyssä. Fakta on myös se, että meillä ei pärjätä kotihoidontuella, on se niin mitätön summa kaikkineen.

Iso ja pieni rakkaus <3

Wili menee hoitoon yksityiselle perhepäivähoitajalle. Wili on nuorin, seuraava pari kuukautta vanhempi ja loput lapsista ovat 2-6 vuotiaita. Tutustumiskäynnin perusteella kiva paikka, jossa Wilin on varmasti hyvä olla. Työni on toistaiseksi 50% sopimuksella eli kolmisen päivää viikossa, se helpottaa henkisesti sekä lapsen että äidin tuskaa ja rahallisesti kaikkien kukkaroita.

Täsä mä olen!

Muskarissakin me on alettu käymään. Ihan jees juttu, mutta sitä jotain olen jäänyt kaipaamaan. Multa luonnistuu Youtuben soitto ja sen mukana laulaminen kotonakin, osaan myös ihan itsenäisesti heilutella lastani musiikin tahdissa. Muskariin olisin kaivannut jotain "stimuloivia" otteita, enemmän infoa vauvan käsittelyyn jne. Maksullisesta kurssista kun odottaa jotain kättä pidempää saavansa myös.

Ty-ty-tyylikäs :)

Kiinteitä meillä vedellään 3-5 kertaa päivässä, kaikkea kasviksista kalaan, marjoista hedelmiin. Mannapuuro on suurta herkkua ja seuraava rojekti voisikin olla aamupuuron lisääminen repertuaariin. Nyt kun Wili saa edelleen tissiä aamupalaksi ja illalla puuron päälle, niin olen todennut, että aamulla pääsee helpommalla, kun antaa tissiä eikä ala säätää puuron kanssa. Jossain kohtaa täytyy alkaa myös keksiä vaihtoehtoa iltatainutukselle, joka tapahtuu siis ruualla eli Wili nukahtaa tissille. Vähän hirvittää ja jännittää, mun kun ei ole koskaan tarvinnut nukuttamalla nukuttaa Wiliä yöunille. Aikansa kutakin.

Aamunaama, ihan liki <3

Sellaista kaikkea. Jaksaminen on vähän koetuksella (niinkun tuntuu olevan aina), mutta kai se tästä.

Mekaks <3

Puolivuotiskuvat käytiin ottamassa Kallossa ja nyt tekis mieli jokainen 150 ruutua teettää tauluiksi seinille :D