Sielun peili

Meillä on Naamakirjan ihmeellisessä maailmassa ihan huippu maaliskuisten 2014 mammaryhmä. Siellä jaetaan kaikkea mitä maailma päällään kantaa, ihan oikeasti. Kaikki keskustelut ei, onneksi, liity aina vauvoihin, vaan jaetaan maalausvinkkejä, käsitellään ummetusta (sekä vauvoilla että äideillä), keskustellaan yhteiskunnallisista asioista, koulutuksesta jne. Mielipiteitä vaihdetaan myös parisuhteiden tilasta.

Jotkut keskustelut on tosiaan avannut mun silmät siihen, että aika hemmetin hyvinhän meillä täällä menee, vaikka itse onkin ajoittain tosi loppu tai ainakin kuvittelee olevansa. Mun ei yleensä tarvitse patistaa Teemua olemaan Wilin kanssa tai vaihtamaan vaippaa tai syöttämään tai olemaan yksin Wilin kanssa, kun mun täytyy taikka haluan käydä jossain.

Kun peilaan meidän tilannetta joihinkin ryhmässä ilmenneisiin tilanteisiin parisuhteessa ja lastenhoidossa, niin tuntuu jotenkin tosi väärältä marmattaa Teemulle. Toki, jokainen kokee asiat ja tilanteet ihan eri tavalla kuin toisessa perheessä; toiselle saattaa iso asia olla pieni ja toiselle taas pieni asia tosi iso.

Mä oon ajoittain tosi ylpeä tosta ukostani, että se parin haksahduksen jälkeen on ottanut itseään oikeasti niskasta kiinni ja jättänyt sen joka viikkosen ryyppäämisen menneisyyteen. Jos vanha meno olis jatkunut, niin meikäläinen olis jo lähtenyt, aikoja sitten. Toisaalta taas, viime perjantain juopottelu ärsytti silti. Jos pyydän, ettei tarttis vetää lärvejä niin miksei vois olla vetämättä? Eipä tuo nyt niin karseessa kunnossa ollut mitä olis oikeesti voinut olla, mutta silti.

Ja kun aloin ahdistuksissani asiaa miettiä, niin ei mua ehkä niinkään ärsytä lärvien veto vaan se, että mulla ei oikeen oo siihen mahdollisuutta, varsinkaan vartin varoitusajalla. Mähän oon kateellinen! Isännän vastaus oli tähän, että ei hän ole koskaan kieltänyt mua lähtemästä. No niin, eipä ole ei, mutta väitän, että lähteminen on isälle helpompaa kuin äidille. Kyllä mä luotan Teemun kykyyn hoitaa Wiliä, mutta ei sillä oo meidän päivärytmistä mitään käryä, ei ruoka-ajoista, ei päikkäreiden määrästä, ei ole. Jos isä voi lähteä vartin varoajalla niin äidin varoaika on jotain 15 päivää…

Se mikä ihan oikeasti ÄRSYTTÄÄ, on se krapulapäivä. Koko lauantaikin meni erään torkkuessa ja mun mielestä se on aika paljon, kun muutenkin näkevät pojan kanssa arkisin sen pari, maksimissaan kolme tuntia illalla.

Ehkä nyt taas hairahduin asiasta, josta lähdin alun perin kirjoittamaan.
En siis vähättele mammaryhmässä kenenkään tilannetta. Päinvastoin, haluan olla tukena jos suinkin voin. Omaan tilanteeseen vaan kun asiaa peilaa, niin tajuaa olevansa oikeasti aika hyvässä asemassa sitten kuitenkin.

Täm on vähän sellanen maatuskamummo-efekti :D

Wili vetää päikkäreitä ja meikämamma lähtee nyt mekko-ostoksille internettiin! :D
Parin tunnin päässä siintää W:n eka hammaslääkäri, vaikkei raukalla vielä purukalustoa olekaan :)

Kotiteollisuus - Haltin häät