Sielun peili

Meillä on Naamakirjan ihmeellisessä maailmassa ihan huippu maaliskuisten 2014 mammaryhmä. Siellä jaetaan kaikkea mitä maailma päällään kantaa, ihan oikeasti. Kaikki keskustelut ei, onneksi, liity aina vauvoihin, vaan jaetaan maalausvinkkejä, käsitellään ummetusta (sekä vauvoilla että äideillä), keskustellaan yhteiskunnallisista asioista, koulutuksesta jne. Mielipiteitä vaihdetaan myös parisuhteiden tilasta.

Jotkut keskustelut on tosiaan avannut mun silmät siihen, että aika hemmetin hyvinhän meillä täällä menee, vaikka itse onkin ajoittain tosi loppu tai ainakin kuvittelee olevansa. Mun ei yleensä tarvitse patistaa Teemua olemaan Wilin kanssa tai vaihtamaan vaippaa tai syöttämään tai olemaan yksin Wilin kanssa, kun mun täytyy taikka haluan käydä jossain.

Kun peilaan meidän tilannetta joihinkin ryhmässä ilmenneisiin tilanteisiin parisuhteessa ja lastenhoidossa, niin tuntuu jotenkin tosi väärältä marmattaa Teemulle. Toki, jokainen kokee asiat ja tilanteet ihan eri tavalla kuin toisessa perheessä; toiselle saattaa iso asia olla pieni ja toiselle taas pieni asia tosi iso.

Mä oon ajoittain tosi ylpeä tosta ukostani, että se parin haksahduksen jälkeen on ottanut itseään oikeasti niskasta kiinni ja jättänyt sen joka viikkosen ryyppäämisen menneisyyteen. Jos vanha meno olis jatkunut, niin meikäläinen olis jo lähtenyt, aikoja sitten. Toisaalta taas, viime perjantain juopottelu ärsytti silti. Jos pyydän, ettei tarttis vetää lärvejä niin miksei vois olla vetämättä? Eipä tuo nyt niin karseessa kunnossa ollut mitä olis oikeesti voinut olla, mutta silti.

Ja kun aloin ahdistuksissani asiaa miettiä, niin ei mua ehkä niinkään ärsytä lärvien veto vaan se, että mulla ei oikeen oo siihen mahdollisuutta, varsinkaan vartin varoitusajalla. Mähän oon kateellinen! Isännän vastaus oli tähän, että ei hän ole koskaan kieltänyt mua lähtemästä. No niin, eipä ole ei, mutta väitän, että lähteminen on isälle helpompaa kuin äidille. Kyllä mä luotan Teemun kykyyn hoitaa Wiliä, mutta ei sillä oo meidän päivärytmistä mitään käryä, ei ruoka-ajoista, ei päikkäreiden määrästä, ei ole. Jos isä voi lähteä vartin varoajalla niin äidin varoaika on jotain 15 päivää…

Se mikä ihan oikeasti ÄRSYTTÄÄ, on se krapulapäivä. Koko lauantaikin meni erään torkkuessa ja mun mielestä se on aika paljon, kun muutenkin näkevät pojan kanssa arkisin sen pari, maksimissaan kolme tuntia illalla.

Ehkä nyt taas hairahduin asiasta, josta lähdin alun perin kirjoittamaan.
En siis vähättele mammaryhmässä kenenkään tilannetta. Päinvastoin, haluan olla tukena jos suinkin voin. Omaan tilanteeseen vaan kun asiaa peilaa, niin tajuaa olevansa oikeasti aika hyvässä asemassa sitten kuitenkin.

Täm on vähän sellanen maatuskamummo-efekti :D

Wili vetää päikkäreitä ja meikämamma lähtee nyt mekko-ostoksille internettiin! :D
Parin tunnin päässä siintää W:n eka hammaslääkäri, vaikkei raukalla vielä purukalustoa olekaan :)

Kotiteollisuus - Haltin häät

Mummun mahti

Ei varmaan sais taaskaan kirota, mutta yksinkertaisesti vituttaa. Taitaa olla vauvasta alkaen niin, että mummuilla on ihan oma mahtinsa tässä maailmassa. Toisaalta joo, mummulassa voi olla mummulan säännöt ja kotona omat, mutta kun kyseessä on seitsenkuinen natiainen, niin joku roti täytyis vielä pitää.

tossut!

Mua ei haittaa, vaikka molemmat mummut hukuttais tuon lapsen leluihin, mummulassa. Eikä mua haittaa, että pojalle ostetaan vaatteita, ne on niin kuluvaisia, samoin kuin vaikkapa kengät. Eikä mua niin kauheasti ahdista sekään ajatus, että yökylien aikaan mummulassa voidaan vähän vaikka hassutella ja valvoa pidempään.

Mutta,
sitä en sulata enkä ymmärrä, että lapselle annetaan sellaisia ruokia mun selän takana, jotka olen kieltänyt.

bessut!

Meillä siirrytään kokeilemaan hapanmaitotuotteita vasta kymmenen ikäkuukauden jälkeen, silloinkin hitaasti. Meillä ei myöskään syödä mansikkaa vielä, ihan vaan sen allergisoivan luonteen vuoksi; kivempi syödä vähän vanhempanakin mansikoita eikä mämmätä mahdollisuuksia nyt. Meillä ei myöskään syödä samalla lusikalla karies-bakteerin vuoksi, kaikilla on ihan omat ruokailuvälineet. Vaan mitä tekee mummu? Syöttää pojalle OMALLA lusikallaan MANSIKKARAHKAA!!!!!!!!!

Hermot.

Meillä myös vältetään sokeria. Tai siis ei sitä syödä lainkaan. Näin pieni ihminen ei tarvitse sokeria. Katsotaan josko ensimmäisillä synttäreillä sitten vois maistaa vähän kakkua tai jotain sellaista. Mitä tekee mummu? Syöttää pojalle SUKLAATA!!!!!

Hermot.

Rahka syötettiin mun silmien alla. En ehtinyt mitenkään reagoimaan asiaan, koska juuri 30s ennen tapahtumaa olin sanonut, että meillä ei tällaisia vielä syödä. Ja yhtäkkiä pojan suu oli täynnä rahkaa. Suklaata taas syötettiin mun selkäni takana; olin appiukon kanssa tupakalla, tulin sisään ja kysyin, että mitä pojalla poskessa on, ootteko syöny jotain luumusosetta tms. Eipä olleet, ihan silkkaa Royal-suklaata oli vedelty. Eikä tätäkään olis kerrottu, jos en olis itse tajunnut asiaa.

Hermot.

Kuten sanottu, kyllä mummulassa voi olla omat säännöt ja siellä voidaan herkutellakin, mutta ei herranjumala sentään seitsenkuisen kanssa, joka vasta opettelee uusia makuja!
Mitä jos Wili olisi ollut allerginen vaikka sille mansikalle? Olisiko anoppi tullut yöllä hoitamaan vatsakipuista lasta? Niinpä. Entä jos en olisi saanut selville tätä suklaan syömistä ja allerginen reaktio olisi yllättänyt kotona yhtäkkiä? Sepäs se. Ja kaiken päälle se, että nyt minä tai isä ei IKINÄ tulla enää näkemään meidän esikoisen ilmeitä ja eleitä, kun se saa maistaa ensikertaa suklaata. Mummu vei meiltä jotain korvaamatonta.

Hermot.

Wilin piti mennä hoitoon ensi viikolla mummulle, kun hällä on loma. Mummun kysyessä aikataulua, täräytin, että en tiedä voinko antaa lasta tänne enää ennen kuin se osaa itse puhua ja kertoa mitä täällä on syöty ja muistutin tästä uusien makujen ainutlaatuisuudesta myös. Mitäpä mummu siihen?
Suuttui toki.

kukkuu!

päiväuniselfie!

Mun puolesta saa suuttuakin. En mä toki ymmärrä miksi pitää suuttua, kun itse on virheen tehnyt, mutta ihan sama. Hän on toiminut vastoin mun antamia ohjeita ja mä en pidä siitä, mä en luota siihen ihmiseen. Enkä tosiaan voi antaa lastani hoitoon ihmiselle, johon en luota.

Kysyin isännältä, että mites sen hoidon kanssa ens viikolla tehdään, kun molempiin mummun lomapäiviin osuu menojakin plus on tää kiellettyjen syöttäminenkin tässä. Mitä se vastas?
Nii, aivan. Juu, en tiiä kyllä.
Ja asia jäi siihen.

Hermot.

Mutta hei, meillä pyöritään ihan supervinhasti ympäri kämppää. Ei kontata eikä liiemmin ryömitä, mutta kieritään paikasta toiseen kyllä ja lujaa! :) Jos on tarvetta kaukana olevalle lelulle, niin sinne mennään tyylillä, joka muistuttaa... en edes tiedä mitä! :D
Käännytään kyljelle, toiselle kyljelle ja taas toiselle ja näin edetään lelun luo. Suurta huvia on myös vetää itseään eteenpäin, jos alaruumin on parketilla ja yläruumis matolla.
Mun pieni poika kasvaa! <3

vielä kun sai nukkua äidin vieressä...

kasvata lapsi pöydän alla niin ei siittä tuu liika pitkä!

7kk yhteistä taivalta takana <3

Aamukampa

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Vanhempainvapaata jäljellä pyöreästi 2kk. Fiilikset on ristiriitaiset.
Toisaalta oon onnessani töihin palaamisesta, kun tiedän pääseväni tekemään rakastamaani työtä ja pääsen pois kotoa olemaan vain itseni kanssa. Toisaalta mua taas hirvittää; pieni mies on tosi pieni vielä ja joutuu olemaan viikosta kolme pitkää päivää ilman äitiä. Nää on kai ihan normaaleita ajatuksia silti.

Joka toinen päivä toivon, että pääsisin töihin jo nyt; aamukireyttä on huomattavissa sekä minussa että pojassa. Joka toinen päivän suunnittelen, että ilmoitan töihin, että pitäkää tunkkinne, en tuu vaan kituutan kotona olemattomilla rahoilla.

Mielenvikasta.

Ps. Olin paskamutsi äsken enkä mennyt sängyn viereen äsken, kun sieltä kuului ähinäkähinää. Istua tonotin tässä ja kirjoitin. Hetkeksi ainakin mainittu ääntely loppui. Ehkä jokaiseen ei tarvitse edes reagoida.

Kuvauksissa meni myös hermot :D

Keinuttukin on!

Ollaan oltu myös ergonomisuuden huipulla :D

Joogattukin on!

Harjoiteltu taikatemppuja...

ja oltu cowboy-juttuja :)