Meidän isä synnyttää!

Vai olinkohan se minä...

Huhheijaa sanon minä. Paljon sattunut ja tapahtunut edellisestä ja viimeisestä raskauspäivityksestä maaliskuulta. Nyt meillä tuhisee vaunuissa potra poika ja arki on täysin erilaista kuin ennen.

 

Täytyy myöntää, että maaliskuu on vähän hämärän peitossa kaikkineen, mutta yritetään muistella mitä lainkaan on tapahtunut. Viimeinen neuvola oli 14.3. ja seuraavana päivänä Taisto putkahtikin maailmaan sitten jo. Sitä ennen sain vieraakseni influenssa A:n, tarkemmin possuflunssan. Makasin sairaalassa eristyksissä 11.-13.3. eli tiistaista torstaihin. Ehdein olemaan kotona to-pe yön ja pe-la yönä sitten lähdettiin synnyttämään. Ehkä elämäni kamalin tauti, tosin ”kiva” se pahin vaihe oli sairastaa sairaalassa hyvässä hoidossa. Siellä tiesi, että jos synnytys alkaa niin kaikki on oven takana valmiina odottamassa.

Viimeinen masukuva. Influenssaeristyksestä, viikkoja 40+2

Mutta se synnytys! Influenssassa synnyttäminen oli kokemus sinänsä, ihan kaikkea ei pysty muistamaan, mutta pääasiat on ehkä jossain muistissa :D

Perjantaina 14.3. aamu alkoi sillä, että valkovuoto vaihtui veriseen limaan. Tiesin sen ennakoivan synnytystä, mutta en jaksanut moiseen silti heti uskoa. Neuvolassa käytiin pikaisesti, koska terkkari oli peruuttanut ajan, kun oli luullut, että olen synnytykseen asti sairaalassa. Käytiin miehen kanssa ulkona syömässä ja hengailtiin kotona. Nukkumaan siirryttiin joskus 10 jäljestä ja sainkin unta noin tunniksi. Siinä klo 23 jälkeen joskus tunsin vatsan olevan sekaisin ja lähdin ähistämään. Tulihan sitä, mutta kuvittelin tämän olevan herkkä vatsani eikä kehon tyhjennys synnytystä varten. Omistan myös selän, joka alkaa oireilla vatsakivuilla, joten luulin ehkä myös hieman, että selkä vaan on jumissa. Palasin sänkyyn ja saatoin saada hetkeksi unta taas Panadolin voimin.

Olisikohan ollut joskus 01 aikaan viimeistään, kun supistukset olivat siinä määrin voimakkaita, että heräsin niihin ja olo oli tuskainen. Kellottelin suppareita minkä ehdin (nukahdin välillä :D) ja joskus kahden jälkeen herätin isännän valvomaan kanssani. Hierottiin, lämmiteltiin vesipullolla, heijailtiin ja vaikka mitä. Viiden jälkeen totesin, että nyt mennään eikä meinata. Soitin naapuriin äidilleni, että muistaa ulkoiluttaa koiran, meikäläinen synnyttää nyt.

Synnärille mut on kirjattu sisään 05.54. Siitä hetkeksi käyrille ja kätilön ronkittavaksi. Olin kai sormelle auki, eli ei juuri mitään, mutta influenssan takia mua ei päästetty enää kotiin. Vaihdoin vaatteet ja pääsin kylpyyn. Isäntä otti lepoasennon pienellä surkealla penkillä ja minä torkuin ammeessa. Olihan siellä lämmin, silti mun tuli kylmä kuumasta vedestä huolimatta. Enemmän vesi rauhoitti mieltä kuin kehoa.

Tunnin verran ammeessa ja siitä saliin. Täytyy myöntää, että tästä kohtaa alkaa se sumea vaihe, en ole ihan varma mitä tapahtui missäkin vaiheessa. Ilmeisesti ammeessa hölläily oli saanut paikat auki, koska lääkäri kysyi puhkaistaanko kalvot kun toosa oli avoinna muistaakseni 5cm… Puhkaisu tapahtui ja lapsivesi oli hyvän väristä, kuulemma. Isäntä väitti maitokahvin väriseksi :D

Sitten alettiin säätämään epiduraalia. Virolaisen lääkärin toimesta, joka ei ymmärtänyt suomen kieltä ihan täysin. Ihan hippasen oli jännää sekin. Paikallaan tietysti piti olla, mutta ole siinä sitten kun supistaa. Kaikesta huolimatta puudutus saatiin paikalleen ja kai se tehosikin kun toisesta jalasta meni tunto lähes kokonaan. Sain kuulemani mukaan nukuttuakin hetken. Sitten asenneltiin joku tippa, jonka nimestä en tosiaan tiedä, mutta sen piti voimistaa supistuksia ehkä? Täysillä se meni ja käteen lyötiin vielä ilokaasukin. Ei se kaasu meikäläisestä kovin pöhnäistä tehnyt, mutta kai sillä joku vaikutus oli. Hitsi kun näitä ei muista!!!

Joka tapauksessa, viiden jälkeen iltapäivällä alettiin tositoimiin. Kätilön eniten käyttämä hokema oli, että ponnista kakkaa ponnista kakkaa! Saatoin jopa kysyä, että tulinko tänne synnyttämään vai paskomaan… Tai ainakin ajattelin asiaa tältä kantilta. Otti senkin paskan vääntäminen muuten kipeetä. Olisin halunnut ponnistaa jalkapohjat niillä tuilla, mutta ehei, niihin piti iskeä pohkeet. Ei muuton paljon auttanut ponnistamaan… Kaikkinensa ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 9min, mutta ikuisuudelta se tuntui. Varsinkin siinä kohtaa kun pää oli jo ulkona ja kätilö huutaa, että ÄLÄ PONNISTA!!! Hetken olin, että mitä hemmettiä, eikö tänne nyt ponnistamaan muka tultukaan? Sieltähän Taisto sitten sulahti ulos aika helposti jo, vaikka iso mies olikin syntyessään.

Osastolla

Hiukan jouduttiin mamman värkkiä veitsellä sohimaan, mutta tosi vähän. Eppari tehtiin, ensin vain muutamalla tikillä, mutta kun huonohemppanen vuosi niin paljon, niin tyrehtyminen ei vaan ottanut onnistuakseen ja tikkejä tuli sitten kai useampikin. Kursiminen sattu myös aivan helvetisti puudutuksista huolimatta! Hemppa oli saliin mennessä 93, lähtiessä 70. Olo oli myös sen mukainen, eli karsea. En jaksanut mennä vessaan enkä suihkuun, kun jalat eivät pitäneet. Ehti ne tekemään myöhemminkin.

Pojan viikari tuli ulos klo 17.39 mitoilla 4155g 50cm ja päänympärys huimat 39. Yhdeksän pisteen täydellinen paketti ja heti iholle. En vaan oikein saanut nautittua ihokontaktista hengityssuojaimen ja huonon olon vuoksi. Kirkkaana mielessä on ainoastaan onnellisen isän itkusta punaiset silmät ja maailman suurin hymy sekä lämpimät halaukset ja tsemppaukset! <3

Oltaisko me tässä pari päivää vanhoja <3

Osastolle siirryttiin kamalalla kiireellä ja suoraan erityksiin, onneksi kahdestaan pojan kanssa.
Osasto-ajasta on syytä tehdä oma juttunsa.

Tässä lyhykäisyydessään ja sekavuudessaan pääpiirteinen synnytys meidän perheestä.
Ihan heti en menisi uudestaan, mutta ehkä joskus. Aika näyttää.

Täsä me ollaan tänään! Tai ehkä eilen, mutta yli kolmen viikon ikäisenä kuitenkin :)

Sattuneista syistä

on tämä blogin päivittäminen "hieman" jäänyt. Pahoitteluni jokaiselle lukijalle yhdessä ja erikseen.

Syy tähän katkoon tupsahti maailmaan 15.3.2014 klo 17.39.

Kas tässä :)

Viikko vielä

Tai kolme, mistä näistä tietää.

Malttamattomuus ja ryhävalaana olo masentaa tällä haavaa suhteellisen paljon.

Nearly there!

Neuvola 38+6.
Paino tippunut viikossa 1,2kg.
Hemppa noussut 102 -> 107
Paineet ok
Ei turvotusta (päätti häipyä ennen neuvolaa...)
Pissassa hailakka plussa, niin kuin perinne on
Liikkeet ++
Syke 140

Tosi kauan terkka päätti meikäläistä makuuttaa selällään etsien sydänääniä. Totesi aina välillä, että juu kyllä ne täältä kuuluu ja näkyy, mutta jotta saatais ne sunkin korviin. Kun olin yli 20min maannut selälläni ja kyljelläni ja voinut äärimmäisen pahoin niin sanoin, että nyt loppu. Riittää mulle jos terkka kuulee ja näkee, että kaikki on ok.

Viimeiset 12h on vatsassa ollut ehkä hieman hiljaisempaa kuin tavallisesti, mutta pääsipä terkkakin vihdoin kokemaan kunnon potkun. Aina se on jaksanut valitella, että kun tyyppi ei potki neukkukäyntien aikana :D

Ens viikolle varattiin vielä käynti, 39+6 (HUI!!!!!!!!), mutta hartaasti toivon, ettei tarvi käyttää. Viikonloppuna olis hyvin aikaa synnytellä esimerkiks. Sanotaan silti mun sanoneen, itse oon mennyt 29 v sitten 14 päivää yli eli maximin, joten eiköhän tätä herkkua vielä sen kolme viikkoa kestä ja sittenkin käynnistetään. Pessimisti nostaa taas päätään, kun olo on ihan hemmetin kurja ja ahdistunut. Synnytys ei ahdista eikä elämänmuutos, vaan tämä olo, kun mihinkään ei pysty, ei kykene eikä oikeen haluakaan. Vasemman puolen puutumista havaittavissa ja se painaa mieltä jonkun verran, vaikka tiedostan sen, että kohtu näillä viikoilla on valtava ja saattaa painaa mihin tahansa verisuoniin ollen silti täysin vaaratonta.

Ehkäpä siirryn sohvalle hetkeksi ja yritän saada tyypin liikkeelle.
Toisaalta, jollain tapaa mielelläänkin maksaa sen 30e, että pääsee polille varmistamaan, että kaikki on kunnossa. En siis toivo liikkeettömyyttä tietenkään, missään nimessä, mutta mielelläni maksan jos lähdettävä on.

Over and out.

Olkoon otsikoton.

Neuvolassa tuli käytyä toissapäivänä.
Suurin ylläri oli se, että hemoglobiini oli noussut! Viimeksi neukussa se oli 92 ja nyt mittari näytti 102, wuhuu \o/ Ei se vieläkään paljoa ole, mutta aina parempi pienikin nousu kuin mikään lasku. Väitän, että on vähän henkisenkin puolen asioita nämä arvot, koska lopetin täysin asiasta ressaamisen muutama viikko sitten ja samalla jätin pois myös rautalisät ja tässä tulos. Eikä ruokavalioonkaan paljon mitään ole vaihdettu, ruisleipää oon pullamössön sijasta vetänyt. Siinähän rautaa on kohtalaisesti, mutta ei mitään superpommeja siinäkään.

Painoa oli tullut kolmeen viikkoon (?) reilu kilo, ehkä 1,5? Laiska ei jaksa kaivaa neuvolakorttia nyt esiin. Edelleen pysytään siis kaksinumeroisissa painolukemissa, mutta ei se kolminumeroinenkaan kaukana ole enää. Tosin, se tulee mitä tulee, kaikki otetaan vastaan niin sanotusti. Kokonaispotti on tässä vaiheessa 11kg eli ei omasta eikä neukun mielestä paljonkaan. Vois olla enemmänkin tällä ruokavaliolla.

Tasan 38+0

Pissa yhdellä plussalla niin kuin viimeiset 38 viikkoa on muutenkin ollut. Ei siis aiheuta toimenpiteitä vieläkään. SF-mitaksi saatiin 37cm, joka tarkoittaa kasvua pauttiarallaa 1,5cm edelliseen mittaukseen. Liikkeet tuplaplussalla ja babyn syke huiteli jossain 140 tienoilla. Meinasin sykkeiden kohdalla saada jonkun kohtauksen jo, kun terkkari makuutti meikäläistä viivasuorana selällään vaikka kuinka kauan. YÖK! Tulee meinaan heti todella paha olo moisessa asennossa, vaikka pää olisikin vähän ylhäällä. Jonnekin verisuoniin se baby kuulemma painaa ja siitä moinen johtuu. Ei vaarallista, mutta äärimmäisen inhottavaa.

Terkan mukaan baby on varsin alhaalla (no shit Sherlock...), mutta hän sai päätä vielä heiluteltua eli kiinnittymistä ei ole tapahtunut. Seuraava käynti varattiin viikon päähän eli 38+6.Terkka jollain perusteella arveli, ettei tämä ainakaan yliaikaiseksi mene, mutta meikämanne rohkenee kyllä epäillä, että käynnistys laitetaan toimimaan ja veikkauksena vielä viikot 41+jotain, saletisti monsterivauvan koon takia. Mutta kaikkineen, en jaksa ressaa, vaikka koko setti alitajunnassa möyriikin aika vahvasti. Kyllä sieltä ulos saadaan monsteritkin, jos hänestä sellainen on tullakseen.

Möhis!

Mitäpä vielä...
Mahdoinko hehkuttaa sairaalakassin pakkaamista jo? No se nyt on kunnossa kuitenkin. Tai puuttuu sieltä vielä hammastahna :D En aikusten oikeesti edes tiedä mitä sinne kannattaa raahata. Ristikot ja ipad täyttää tylsät hetket (joita ei vissiin oikeen ilmaannu...), laturit on mukana myös. Itselle kotiinpaluuvaatteet on mukana, babyn vaatteet pittee vielä valita, mutta tuokoon isäntä ne, kun aika koittaa. Jotkut imetysliivit täytyis kai hankkia, mutta tällä likviditeetillä ei paljon liivejä ostella, hyvä kun ruokaa saa kaappiin tällä hetkellä. Mutta sairaalakassissa on onneks suklaata :D toki se ei välttämättä ole paras vaihtoehto imettäjälle, kai...

Babyn vaaleat pyykit on pesty, tummat on vuorossa seuraavaksi. Välillä piti keskittyä pesemään myös omia pyykkejä, kun sukat loppuivat laatikosta :D Babyn vaatteiden lajittelusta oon kehittänyt myös ressin itselleni, typerä mikä typerä. Mistä minä tiedän miten ne kannattaa lajitella? Pelkästään koon mukaan? Vai bodyt sinne ja paidat tänne ja housut kolmanteen kasaan? En tiedä. Nyt ne on kokojen mukaan kasoissa. Olkoon niin ensialkuun, kai se siitä suttaantuu, kun päästään arkeen kiinni.

Vaunut saapuivat eilen kotiin. En osaa niitä oikeasti käyttää, mutta kai senkin ehtii, viimeistään kun on pakko :D

Puppulausegeneraattorini ehtyi nyt jostain syystä. Blaah. Kuviakin on niin kovin vähän.

Jäljellä 18!

Viikkoja tällä päivämäärällä 37+3. Huhhei!

Josko ensin pari sanaa painokontrollista. Ensimittauksella tyypin koko arvioitiin 3400g ja lääkäri totesi, että ompas iso. Otettiin tarkistusmittaus ja korttiin merkittiin kooksi 3100g, joka menee sitten jo keskikäyrällä. Lääkärin arvion mukaan tulossa noin nelikiloinen normaali vauva, joten painokontrollille ei tarvetta. Saa nähdä kuinka käy. En pitänyt tästäkään lääkäristä liiemmin, mutta parempi se oli kuin edellinen "jos sinä syödä paljon hese, niin sinun vauva iso"-tyyppi. Kotiin saapunut epikriisikin oli ymmärrettävää kieltä, jossa sanottiin, että minäkin oon normaalikokoinen :D

Kuulemma ihan äitinsä suu <3

Jäin pois töistä viime viikolla vihdoin. Kaikki koulutehtävät on tehty ja nyt on kertakaikkisen tyhjä olo. Viimeiset kolme vuotta on voinut täyttää kaikki tyhjät hetkensä (ja myös ne ei-tyhjät) raporteilla ja esseillä tai ainakin ajatustyöllä tulevista jutuista. Nyt vaan ollaan ja keinutellaan. Niin ne "viisaammat" sanoo, että kohta on kädet täynnä töitä. On varmasti, mutta eri asia se joka tapauksessa on, vauvan hoitaminen kuin opiskelu. Kun yksi elämänvaihe loppuu niin toinen alkaa.

Tasan 37+0!

Rakas ystävä kävi kahden lapsensa kanssa kylässä tällä viikolla ja koirakin sai ensikosketuksensa ihan pieneen ihmiseen. Koirahan on adhd ja kaikkien kaveri, menokin oli sen mukaista. Onneksi on pieni koira, isompi vauhko olis saanut pahaa jälkeä tehtyä. Tosin, olihan toinen pikkunaisista ollut sisällä ehkä 2min kun koira hyppäsi päin ja tuuppasi toisen kumoon. Onneksi pikkunainen on tottunut koiriin ja vahinkoa ei sattunut. Pienempi pikkunainen on iältään 9kk ja ihan niin pieneen ihmiseen koira ei siis koskaan ole tutustunut. Turvallisuussyistä koira ja toistaiseksi lähes vielä jalaton pikkunainen eivät olleet lattialla samaan aikaan, mutta syliin olisi koirakin pikkunaisen kanssa halunnut. Vauhkoudesta huolimatta luotan siihen, että koira sopeutuu tulevaan lapseen ajan saatossa. Pienempi pikkunainen sai aikaan allekirjoittaneella myös ensimmäisen kunnon maidon herumisen, kun tuossa sylissä kiemurteli. Hurjaa! :)

Ystävän itsensä tekemät uniikit mäykkykuosiset jutskat vauvalle <3

Rv 10 - Rv 27 - Rv 37 :)

En tiedä onko hemoglobiinissa tapahtunut muutoksia (tuskin), mutta olo ei ole sillä tavalla nääntynyt enää, niin kuin oli muutama viikko sitten. Tilalle on astunut unettomuus. Moneen viikkoon en ole nukkunut kuin ihan satunnaisia kunnon yöunia. Meikäläiselle kunnon yöunet on sitä, että unta saa noin 8h parilla pissatauolla. Yleensä nykyään nukahdan siinä ennen klo 23, herään viimeistään kahdelta vessaan ja siinä se yö oikeastaan sitten onkin. Sitten sitä pyörii ja kierii ja joka paikkaan sattuu ja äh ja puh. Ja mikä tilanteessa on eniten perseestä, on se, että isäntä kuorsaa ihan tautisella volyymilla tähän päälle. Ei siis mitään toivoa unesta. Häädän hänet sohvalle tai menen sinne itse, yksi lysti, ääni kuuluu korvatulppien läpi ihan yhtälailla. En tiedä millä keinolla saisin sen lääkäriin, risat siltä täytys varmaan poistaa, jotta helpottais. Koska tilannehan on se, että isäntä nukkuu myös huonosti kun se kuorsaa, tottakai. Eikä se sohvalla nukkuminen ole mikään ratkaisu asiaan. Se on vaan hätävara eikä tule toimimaan, kun lapsi tulee taloon. Eikä se lapsikaan tuossa metelissä kyllä nuku. Tai mistä tietää vaikka nukkuiskin, kun sitä sahaamista on 9kk tuolla vatsassa kuunnellut.

Mahtavaa kuvankäsittelytaitoa Picasalla :D 

Vähän on jaksaminen, henkinen kantti, koetuksella. Täytyy myöntää.

ps. Sairaalakassi on harjaa vaille valmiiksi pakattu ja tyypin pyykkien peseminenkin aloitettu. Jotain edistystä siis.

Viimeinen kuukausi!

Se on kuulkaa tänään rv 36+0!

Eli enää kuukausi. Neljä viikkoa. Tarkalleen 28 päivää laskettuunaikaan <3

Neuvola vasta 24. tätä kuuta ja painokontrolli perjantaina, joten tässä vaan lyhyt ja ytimekäs tiedonanto.

Olo on aika iso :D