Joulun jälkeen,

ei ainakaan ole poutasää.

Ensinnäkin, vettä sataa kuin esterin perseestä (rekkamiestäällätaasmoi!)
Ei juuri tällä hetkellä, mutta esimerkiksi jouluaattona sitä tuli. Paljon. Vettä. Ei lunta.
Eipä ole talvesta tietoakaan. Paitsi joskus öisin, kun tiet on niin liukkaita, että ei meinaa auto hallinnassa pysyä. Miksi ajan öisin? Sitä en tiedä. Hullu mikä hullu.

Pari viikkoa edellisestä neuvolasta. Oli oikein neuvolalääkäri. Se täti nyt ei ihmeitä tehnyt (eikä kyllä tarvinnutkaan silti), kaikki oli suht normaalisti. Pissassa protskuplussa ja sisätutkimuksen tehtyään lekuri totesi kättään katsellessaan, että juu, aika paljon tätä valkovuotoa. Minä siihen, että juu, aika paljon, ihan naapurinkin tarpeisiin. Muuten mentiin suht normaaleilla käyrillä. Hemppa alle sata edelleen.

Aina höösätään siitä, että raskauden aikainen ongelma on ummetus. OLISIKIN! Se on aivan se ja sama mitä meikäläinen laittaa tai on laittamatta suustaan sisään, niin pelkkiä varpusia lentää. Joku kyseli mammaryhmässä, että laittaako rautalisä vatsani sekaisin? Ei laita, se vaan vaihtaa mun varpusparven väriä... Jos kotivaaka pitää paikkansa, niin paino on tippunut viime neukusta tähän päivään ja jos vaaka tosiaan on oikeassa, niin syy on täysin tämä mun ruuansulatus. Eli sitten mäkkisafkalla, kaurapuurolla tai niiden yhdistelmällä niin varpusia varpusia... Ei laisinkaan huvittavaa, koska tilanne alkaa muistuttaa tautia nimeltä ripuli. Se tulee kun on tullakseen eikä kysele aikaa eikä paikkaa...

Saankohan koskaan kirjoitettua tänne mitään positiivista? Mahtaa olla köyhä elämä.

No, onnellisuutta on se, että osaan jo erottaa sen, koska tyyppi punkeaa takapuoltaan rinnan alta ulos :D ennen kaikki potkut tuntuivat samalta, mutta nyt sen osaa jo erottaa. Tai ainakin kuvittelee osaavansa. Siis sillä perusteella, että tyyppi oli viime neukussakin jo raivotarjonnassa kuuppa alaspäin.

Huomenna on monella tapaa erikoinen päivä.
Vuoden viimeinen päivä. Aamulla neuvola. Viikkoja tasan 30+0!!!!!!!!!!!!
Jotenkin ei vaan pysty käsittämään, vieläkään. Ehkä sitten maaliskuussa? :)

Entinen appiukko nukkui pois viime yönä. Enpä olis uskonut, että ottaa näin koville.
Eipä oikein tiedä mihin suuntaisi ajatuksensa.
Harmittaa ja mietityttää.
Onneksi silti kliseisesti tiedän, että hän on nyt paremmassa paikassa eikä varmasti tunne enää kipua.

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän.
Yht’äkkiä huomaa se päättyikin tähän.
Kun sammui sydän läheisen.
On aika surun hiljaisen. 
<3