Viimeinen virallinen vauvakuukausi

Niin tuli sekin päivä, kun Wilsson täytti 11kk ja toden totta tämä hukkapätkä viettää nyt viimeistä vauvakuukautta. Olkoon vuoden summauksen aika vasta ensi kuussa, kun täyttyy vuoden maaginen rajapyykki.

Valvominen ottaa täällä jälleen voimille. Itse oon koko ajan aivan helvetillisen kiukkuinen nalkuttava akka, enkä osaa millään tapaa nauttia arjesta. Odotan vaan koko ajan, että tulee tiistai, jotta saan Wilin hoitoon ja pääsen itse töihin lepäämään. Oikeasti, töissä pitää todella kovaa kiirettä koko ajan, mutta silti se on kuin lepoa hermoille kotioloihin verrattuna. Koko ajan joku vaatii kyllä jotain, mutta yleensä luurin päässä on aikuinen ihminen, joka osaa perusteella tarpeensa eikä vaan itke ja vingu... Kylläkyllä, tiedetään, niin ne lapset kommunikoi, mutta tällä väsymysasteella ihan suoraan sanoen vituttaa aivan jokainen inahdus.

Liikkuminen on Wilin kohdalla melkoisen vauhdikasta eikä nykyään ole kyllä mitään jakoa istua rauhassa sohvalla telkkaria katselemassa lapsen leikkiessä. Viihtyy tuo lelujensa parissa noin kolme sekuntia ja sitten ottaa suunnan koiran ruokakupille, sähköjohtoihin, iskän tietokoneelle, vessaan tai makkariin yöpöydälle... Nämä ovat ne suurimmat houkutukset nykyään. Ei siinä mitään jos tuo istuisikin pesukoneen edessä sitä tuijottamassa (on muuten kiinnostavaa, varsinkin 60 lakanapyykki...), mutta kun yleensä suussa on lattialasta tai tolu. Tai vaihtoehtoisesti kylpypunkka täytyy vetää niskan päälle tai kiivetä vessanpyttyyn.

Väittäisin, että osasyy valvomiseen ovat jälleen hampaat. Amatöörin silmiin näkyy etuhampaiden vieressä kaksi uutta nököä, ehkä. Voivat toki korvatkin vaivata. Tai sitten ei oikeasti vaivaa mikään, täytyy vaan riekkua.

Olisi mukavaa, jos jossain myytäisiin sellaisia itsehillintäpillereitä, joita napsimalla päässä ei kiristäisi niin kauheasti koko ajan. Aamulla herätään kukonlaulun aikaan, ärsyttää. Puuro harvoin laskee aamulla, sitä saa jännittää. Aamupalasta saa vain haaveilla, vituttaa. Päiväunille ei suostuta, ei siis millään tasolla hetkeäkään omaa aikaa, johon on jo tottunut. Illalla saa taas jännittää ja välillä suorastaan pelätä, että nukahtaako tuo. Okei, yleisesti nukahtaa kyllä, mutta sitten saa jännätä koska ensimmäinen herätys on. Yöt on mulle peikkoja nykyään. Mieluiten valvoisin vuorokauden läpeensä, jos se mitenkään olisi mahdollista. Jos näitä itsehillintäpillereitä jostain saisi, niin olisin varmaan vähän parempi äiti. Onneksi meillä ei silti koko ajan olla naama nyrpyllä, 90% ajasta vaan, puolin ja toisin.

Mutta,
kun meillä menee hyvin niin meillä menee tosi hyvin. Me hymyillään paljon ja naureskellaan, hömpötetään ja leikitään. Kutitellaan, kylvetään ja ajellaan mäyrämopolla. Vaipanvaihto alkaa aina huudolla, mutta sitten me muistetaan kaukosäätimen maaginen voima ja sitten meitä taas naurattaa, molempia.

Sain myös tietää, että ystäväni saa miehensä kanssa lapsen ja olen asiasta oikeasti ihan mielettömän onnellinen. Olen aina ollut ihmisten perheenlisäyksistä onnellinen toki, mutta nyt kun elämässä on oma lapsi, niin tiedostan, että ennen onnen seassa on selkeästi ollut hitunen myös katkeruuttakin. Hyvä on tämäkin tiedostaa toki kaikkineen. Pääasia on, että vauvoja tulee taas lisää ja ihmiset ovat onnellisia :)

Nyt yritän salakavalasti sniikata sohvalle vaakatasoon, kun pojat ovat vallanneet makkarin.

Kerta se on ensimmäinenkin

Hymyhermanni!

Meinaan korvatulehdukselle.

Tää on meidän virallinen 10kk kuva; sankari ja sankarin kk-päivä -cocktail :D

Onhan meillä yskitty ja pärskitty jo kuukausikaupalla, mutta keskiviikkoaamuna, kun olin taas valvonut koko yön yskivän lapsen kanssa, niin päätin, että varaan lääkärin perjantain vapaapäivälle.

Aamut alkaa aina lastiksilla sängyssä :D

Neljän jälkeen soitteli hoitaja ja totesi, että Wilillä on kuumetta reilu 38. Selvä peli. Ilmoitin asian isännälle ja hän totesi, että mennään nyt välittömästi lääkäriin. Terveystalolta löytyi jopa aikoja sille illalle, joten vältyttiin Lääkäritalon päivystyksessä jonottamiselta.

Ristiäislahjaksi saatu taaperokäyrry kasattiin vihdoin ja se oli varma hitti!

Akuutti märkäinen välikorvantulehdus oli diagnoosi muistaakseni. Antibioottia ja kahta särkylääkettä. Lääkärireissu meni hyvin eikä Wiliä harmittanut kuin vatsan painelu ja korvien tarkistus, muuten oli mukavaa ja vielä mukavampaa, kun lääkärisetä antoi hienon lastan jolla sai leikkiä :)

Kotona meno oli entisellään ja vauhtia piisasi. Iltapuuroa naamariin lääkecocktailin kanssa ja siitä 12h unta. Pitkästä aikaa näin hyvin. To-pe yö oli samasta setistä huolimatta vähän katkonaisempi, mutta ei sentään tarvinnut koko yötä valvoa. Äiti pääsee onneks lauantaina töihin lepäämään... Vielä kun saatais kotonakin nukuttua pidempiä päiväunia niin olis ihan mukavaa. Kahdehdittavaa on se, että hoidossa nukutaan yhteensä päivän aikana jotain 3h, kotona hyvällä tuurilla tunti yhteensä kaksilla päikkäreillä. No, aika aikaansa kutakin kaiketi.

Johtaja <3

Lapsi ilmeisesti kasvaa...

koska se tai siis hän nousee jo sohvaakin vasten seisomaan...

Enää 45 yötä

Miten ja miksi tuntuikaan kuin ystävä vanha oisit. 

Ikkunaan tuntemattomaan miksi sä katsoitkaan?

Miten ja miksi vain minut löysit merestä ihmisten? 

Miten sä sait mut syttymään roihuksi tunteiden.

Kun kanssas lähden tiedät sen taakseni kääntyisi en koskaan. 

Pois surut pyyhin menneisyyden kun huominen sinä oot. 

Miten ja miksi lausuitkaan sanoja joita mä ootin?

Miksi sun äänes kuulemaan korvani sattuikaan?

Miten ja miksi tään oven löysit talossa vieraiden,

kaduilta vieraan kaupungin luokseni saapuen. 

Kun kanssas lähden tiedät sen taakseni kääntyisi en koskaan.

Pois surut pyyhin menneisyyden kun huominen sinä oot.

<3

Ihan pränikkä vuosi alko just!

Vuosi 2014 on nyt taputeltu pakettiin ja siirrytty uuden upean vuoden 2015 puolelle.

2014 oli mun elämäni ihmeellisin vuosi, sattui ja tapahtui ihan kaikkea. Äitiys toki mullisti koko maailman; ennen oli vastuussa lähinnä itsestään, nyt toisesta pienestä ja avuttomasta ihmisestä, jolle minä olin ja olen kaikki kaikessa. Vapaus mennä ja tulla katosi yhdessä yössä ja tilalle tuli ns. ainainen huoli. En tarkoita pelkästään negatiivisessa mielessä tätä huoli-asiaa, koska sitä on hyvässä mielessäkin huolissaan toisen olosta ja elosta, se on myös "kivaa", että elämässä on jotain niin rikasta ja rakasta, että sitä miettii melkein taukoamatta.

Vuoden 2014 aikana oon oppinut elämään vähillä unilla, oon ajoittain oppinut pyytämään jopa apua mieheltä ja muiltakin ihmisiltä enkä vaan painanut hampaat irvessä jaksamisen rajalla itse koko ajan. Olen oppinut tulkitsemaan lasta monelta kantilta, kokeilemaan kikkaa jos toista, moneen asiaan. Olen oppinut, että lapsen vuoksi itsestä täytyy tehdä joskus myös pelle ja joskus myös julkisesti ja se on ihan okei. Oon oppinut, että kaupassa huutava lapsi ei kaada maailmaa eikä sen takia tarvitse poistua kaupasta.

Joulun eka lahja!

Viime vuoden aikana olen oppinut yhdistämään ensin raskauden ja opiskelun sekä työt, sen jälkeen opinnot ja lapsen, loppuhuipentumana myös lapsen ja työt. Kaikista oon selvinnyt, vaikka välillä onkin tehnyt tiukkaa. Oon oppinut sen, että lapsen kanssa voi elää suht samaten, kuin ilman lastakin, harvoista asioista täytyy luopua kuitenkaan.

Näitä oli niin paljon, että osa avattiin vasta joulupäivänä :D

Viime vuonna sain käteeni sosionomi-diakonin paperit ja olin niistä todella ylpeä ja innoissani. Olin saavuttanut haaveeni sosiaalialan tutkinnosta kymmenisen vuoden jahkaamisen jälkeen. Opintojen ohessa olin tehnyt töitä, eronnut pitkästä parisuhteesta, aloittanut uuden, muuttanut kahdesti ja kirsikkana kakun päällä saanut vielä lapsen. En mä itseäni suuren suurelle jalustalle nosta, mutta sanonpa vaan, että aika akka oon silti.

Viime vuoden aikana oon myös itkenyt enemmän kuin varmaan koko elämäni aikana yhteensä. Laitan sen hormoonien piikkiin, mutta merkille oon kyynelten määrän silti laittanut. Enpä vieläkään entisellä tasollani ole, mutta nyt pystyy jo hiukan pääkopassa hiljaa itselleen sanomaan, että rauhotu, jollain tapaa tästäkin selvitään.

Oon viime vuoden aikana oppinut tuntemaan mun miehen melko läpikotasin. Meillä on pitkä historia jo ennen parisuhdettakin, mutta nyt lapsen ja yhteisen arjen myötä ihminen on tullut tutuksi ihan uudella tavalla. Mulla on mies, jota mä rakastan ihan käsittämättömän paljon. Mies on valanut muhun uskoa kaikkina heikkoina hetkinä, jaksanut kuunnella mun valitusta mistä tahansa ja aina yrittänyt tsempata. Mies on kohottanut mun itsetuntoa kauniilla sanoilla ja spontaaneilla kosketuksilla, kuten myös arjen pienillä teoilla, joita ei huomaa kuin vasta jälkikäteen. Herkkis kyynelehtii täällä nytkin ja miettii, että miten mulle on siunattu noin ihana mies. En tiedä, oon vaan niin onnekas.

Äitiki tykkäs! Nyt on perheessä neljä mäyräkoiraa...

Sellasta kaikkea.

Wili vaihtoi vuotta mummulassa ja oli siis ekaa kertaa yökylässä.
Mua ei edes jännittänyt, muuta kuin se, että saavatko siellä nukutuksi, mummu ja poika.
No niin, Wili oli vetässyt lähes 12h katkeamatonta unta, että joo, oli siellä nukuttu.
Kunpa nukuttais kotonakin.

Joskus sitä vaan pakahtuu onnesta näiden kanssa <3

Siunattua vuotta kaikille! :)

Kuukauden koonti

Siitä on nyt kuukausi, kun oon viimeksi päivittänyt kuulumisia.

Kuukausi sitten oli vanhempainvapaata aika tarkkaan kaksi viikkoa jäljellä. Nyt olen ollut jo kaksi viikkoa töissä. Virallisesti vanhempainvapaan viimeinen päivä on huomenna. Niin se aika kului ja kaikki muuttui. Tosi äkkiä.

Töissä on ihanaa. Oikeasti TODELLA ihanaa. Se, että mun työ ja työpaikka sekä -kaverit on huippuja niin se oma aika on jotain todella maagista. Saa olla aikuisten ihmisten parissa, pyöritellä muiden ongelmia, laskea matkalaskuja, kirjata raportteja, suunnitella tulevaisuuteen koulutuksia ja muita hienoja juttuja! Se on kaikkinensa aivan upeeta!!!

Töiden alkamisen kunniaksi uus tukka! <3

Mä en ikävöi Wiliä työpäivän aikana, harvemmin edes mietin miten hoidossa menee, koska tiedän, että siellä menee tosi hyvin. Wili on ollut hoidossa kuin kotonaan, nukkuu ihan huikean hyvin ja juo jopa maitoa, jota kotona ei ole kovin hyvällä menestyksellä tapahtunut pitkiin aikoihin. Ihan kiva se on hakea lapsi hoidosta tai odottaa isää ja poikaa kotiin työpäivän päätteeksi, mutta silti, ei mun tarvitse koko ajan olla ähpuh ja oivoi kun on ikävä. Meillä on viikossa kuitenkin 4 yhteistä päivää kotona ja se on ihan tarpeeksi. Nyt kun työntekemisen makuun on päässyt, niin pää tuskin kestäisi seitsemää päivää kotona viikossa enää... Karua, mutta totta.

Wili nappasi hoidosta itselleen enterorokonkin. Tämän viikon maanantain ja tiistain isä ja poika olivat sairaslomalla kotona. Eipä tauti onneksi kovin raju ollut; sunnuntaina nousi kuume ja pari yötä meni hieman normaalia kehnoutta vieläkin kehnommin eivätkä rakot ja näppylätkään liiemmin haitanneet. Hiukan hankalasti lämmin ruoka laski, mutta pysyy sitä isompikin ihminen hedelmäsoseilla viikon hengissä.

Wilsson on oppinut ryömimäänkin. En muista mainitsinko asiasta jo. Vauhti on melkoinen, jos edessä siintää esimerkiksi koiran luu, sähköpistoke tai portti... Monen monta keskustelua on käyty sähköjohtoihin kajoamisesta ja aina ne päättyvät lohduttomaan loukkaantumisitkuun, kun äiti ei ymmärrä ja kieltääkin vielä. Lapsen elämä on joskus tosi rankkaa, ainakin lapsen omasta mielestä.

Imetys lopetettiin suht onnistuneesti 8kk-päivänä. Myönnän olevani täysin itsekäs, mutta teki hyvää päästä irti imetyksestä ja nukkumaanmenokin tapahtuu pullon kanssa melkoisen paljon ripeämmin ja muutenkin jouhevammin. Vieroitutaan iltapullosta vaikka muutaman vuoden päästä sitten, jos tulee sellainen tilanne.

Joulu odottaa 10 päivän päässä. Kiinnostaa muuten kuin kilo paskaa, taaskin. Valmiiksi jo risoo se aaton hössötys ja se, että täytyy juosta joka ainoassa paikassa samana päivänä ja mielellään samalla kellonlyömällä. Lahjat on ostettu, Wilille väkisin vääntämällä löysin jonkun piippaavan possun, johon mulla varmasti menee hermot heti... Jotenkin tuntuu niin turhalta ostaa yhtään mitään krääsää, kun sitä saa kantaa mummuloista kassikaupalla kotiin illalla. Toki sitä nyt jotain toiselle ensimmäisenä jouluna, mutta kuitenniin.

3kk ekoihin synttäreihin ja mä onneks ratkaisin tilakysymyksen jo ajoissa. Meillä on töissä kivat kokoustilat, joiden vieressä on iso huone täynnä leluja; ei tartte ängetä kaikkia meille tähän pieneen tölliin samaan aikaan, kun ei kaikki millään mahdu edes istumaan. Eikä tartte siivota!!! Töissä käy siivooja, hoitakoon se asian :D

Lapsenvahtikeikalla ilo oli ylimmillään! :D

Mitäpä vielä...
Väsyttää aivan tautisesti. Yöt on hulinaa edelleen. Minä kun herään kaikkeen kohkaamiseen niin sen sitten tietää kuinka siinä käy, kun toinen unissaan pyörii sängyssään kuin maailmanpyörässä. Menneen viikon pohjanoteeraus oli 45min "unta" koko yönä, viime yönä maksimaaliset 3h... Isäntä kipeänä, joten sekään ei tilannetta mitenkään auta. Sekin on muuten jännä; kun mies sairastaa niin maailman pitää pysähtyä ja sairaan olla keskipisteenä. Kun äiti sairastaa niin ei ole mitään asiaa jäädä sänkyyn potemaan, vaan hoidetaan tiskit, pyykit, ruuat, lapsen syöttäminen, vaipat, nukutus jne.
Ihan en osaa itse arvostaa tätä superihmisen roolia jotensakaan.

Etämummulta saatiin pikkujoululahjaksi nosturiauto ja lähimummulta kasa rahaa :D

Mumumuikee ja kuten täti sanoi, huhuhuikee! :D

8kk!

8kk neuvolalääkäri käytynä. Mä edelleen ja joka kerta varmaan jatkossakin kritisoin tätä edes takas vaatteiden riisumista lääkärin ja terkkarin välillä, hermo menee sekä lapsella että äidillä.

No,
paino 8195 (7025)
pituus 70,5 (67)
pääympärys 47 (45,5)

Suluissa sis 6kk mitat.

Kasvu tasaista, sopusuhtainen, kirjoitti lääkäri korttiin. Seuraava lääkärikäynti on vasta 1,5v iässä ja neuvolakäynti merkattiin tammikuulle 2015. Terkkarille sanoinkin, että äkkiä aika kuluu, kun omat ekat neuvolamerkinnät on vuodelta 2013 ja nyt jo kirjoitellaan kortteihin vuotta 2015. Hurjaa.

Hurjaa on myös se, että alle kolme viikkoa vanhempainvapaata jäljellä! Odotan silti innolla töitä edelleen, mulle on töissä kaavailtu ihan omaa vastuualuetta ja se on uus juttu mulle kaikkineen, siis sekä oma vastuualue että se itse asia! Oon niin onnellinen työpaikastani ja työyhteisöstäni; ihana palata vanhojen tuttujen tyyppien huomaan, mutta kuitenkin uusiin haasteisiin. Myös se on oikeesti hieno tunne, että oon tehnyt jotain todella oikein, kun kotoa asti tullaan hakemaan töihin. Jos en olis vaihtanut yhtä harjoittelupaikkaa opintojen aikana pitkän välimatkan vuoksi, niin en olis tässä onnellisessa tilanteessa! Toki voisin olla missä vaan muuallakin ja vaikka vakkarina, mutta kyllä tää lämmittää sydäntä ja mieltä.

Ennen raskautta menin tähän työpaikkaan tekemään 1,5kk sairaslomasijaisuutta. Hups vaan kun yhtäkkiä olinkin ollut puoli vuotta töissä, sitten vuoden, erilaisissa pätkissä. Vielä raskauden loppumetreillekin tein töitä ja rakastin jokaista päivää ja olin onnellinen, että minut möhömahoineni pyydettiin töihin jeesaamaan.

Mun on vaikea myöntää itselleni olevani hyvä. Peruspessimisti ja suomalainen ei itseään paljoa kehu, lähinnä vähättelee. Mutta työtodistukset, esimiehen ja työyhteisön kannustus ja kehut, niiden jälkeen on pakko uskoa olevansa hyvä! En paras, mutta oikeesti hyvä! Ei tonne oteta ihan ketä vaan, jotain täytyy osatakin ja mä piruvie osaan! HYVÄ MÄÄ!

Ehkä hairahduin aiheesta hieman nyt, mutta haitanneeko tuo. Tämä on kuitenkin päiväkirjatyyppinen ratkaisumalli, joten vaikka bannerissa komeilee jälkikasvu niin blogin sisältö on kaikkea maan ja taivaan väliltä, ihmisen elämää.

Small update

Meneehän tää tässä. Soljuu.

mun rakkaimmat, rakkaimmassa paikassa <3

Tällä hetkellä W on flunssassa; neesu vuotaa ja köhä on jonkinlainen, mutta kuumeelta on onneks vältytty ja toivottavasti ei sellainen meille tulekaan kylään. Yöt menee räkämäärään nähden hyvin, suolatippojen, sipulin ja kohotetun sängynpäädyn avustuksilla.

Mulla on vanhempainvapaata jäljellä tasan 4vkoa. Tai päivälleen neljän viikon päästä oon tehnyt jo ekasta työpäivästä yli puolet. Ajatuksena aika hurja, mutta eteenpäin on mentävä. Lauantaina lottokuponkia täyttäessäni tuumailin, että menisin silti töihin vaikka pääpotin saisin. Isimies sais jäädä kotio opetttelemaan arkea toukan kanssa. Lottovoitto tuli, mutta ei ihan päävoittoa, kymppi silti :D

Wilin eka hammas on täällä! Huomasin sen ohimennen eilen, kun jäpikkä päätti purra mua sormeen. Olin varma, että suussa oli jotain ylimääräistä (kuten ne kymmenet havunneulaset, joita koiran mukana on kulkeutunut sisälle...), mutta ei! Tarkempi tarkastelu osoitti, että alas eteen on tullut hammas. Ei se ihan valkoisena pilkota, mutta pirun terävä kikkare siellä on :D muita odotellessa...

Iskän auto on paras, koska siellä saa matkustaa etupenkillä :)

Hammaslääkäristä sai hammasharjan. Niitä onkin pojalle nyt yhteensä neljä :D

W päästettiin kuitenkin mummulaan hoitoon ja siellä oli treenattu leipomista! W oli siirtynyt hyvin nopeasti työnjohdollisiin tehtäviin, kun taikinaa oli mennyt enemmän kohti suuta kuin peltiä :D

Matkustettiin myös bussilla ekaa kertaa viime viikolla. Oli jännää, molemmilla :)

Uusin hittilelu vessassa on ämpäri!

Tämän kuvan lisäsin Instagramiin tekstillä:
In Finland we have this word #paskajäykkä <3