Ainoa pysyvä on muutos

Huhhei. Paluuta kirjoittamisen maailmaan ajattelin vähän rivakammalla tahdilla kuin toteutunut oli, mutta tässä sitä ollaan. Edellisen tekstin aikana tietoisuus tulevasta oli jo olemassa, mutta "virallista" julkistusta ei oltu vielä tehty, niin ei sitä uskaltanut tännekään laittaa.

Mutta tilannehan on siis kaikkineen nykyään tämä:

Kuvassa kiteytyy kaksi suurinta muutosta kolmesta; yhden elämän loppu ja toisen alku. Isoisä otti ja lähti taivaan kotiin 21.6. ja siunaus toimitettiin 22.7. Kuukauden päivät asiaa sai mielessään prosessoida ja olin hautajaisaamuna jo varma, että pystyn pitämään itseni kuosissa kirkossa. En muuten pystynyt. Olin valinnut lämpimän värssyn, joka päättyi sanoihin "maailman parasta pappaa kaivaten Annina, Teemu, Wili ja Ykä". En saanut luettua värssyä arkulla ollenkaan ja loppusanatkin kauhean tinttaamisen ja itsensä keräämisen jälkeen. Ja se, että aviomies, jonka oon nähnyt itkevän vain esikoisen syntyessä, pillahti itkuun kirkossa ei auttanut yhtään asiaa. Mutta onneks meillä oli toisemme, se helpotti ja rauhotti. Yksin olisin varmaan lähtenyt kirkosta ulos. Ahdisti.

Kuvassa onneksi näkyy myös se toinen muutos; kolmesta tulee neljä tammikuussa 2017. Ei kauhean suunnittelemalla suunniteltu juttu, mutta pitkien keskustelujen, plus&miinus -listojen ja isojen ajatuksien jälkeen alkaa näyttää ihan valoisalta. Kyllä mua jännittää kuinka tulen kahden lapsen kanssa pärjäämään, kun yhdenkin kanssa on ajoittain aika tekemistä, mutta ei auta kuin katsoa. Sen opin edellisellä työrupeamalla, että kyllä yhteiskunta omistaan huolen pitää, kunhan osaa apua pyytää.

Nyt mennään viikolla 17+jotain ja äsken sohvalla istuessani ainakin kuvittelin tuntevani potkun tai kaksi. Saattoihan siellä ilmakuplatkin kiertää, mutta jotenkin tuntui erilaiselta. Yhtään en muista milloin Wilistä ensimmäiset potkut tunsin, pitkäänhän tuo kyllä "kupli" vatsassa. Wilistä istukka oli ihan edessä ja väittäisin, että niin tässäkin.

Kolmas muutos liittyy asumiseen. Edellinen asuntohan oli myynnissä muutaman kuukauden (tai on se edelleenkin toki...), kunnes päädyttiin asuntolainan saamisen jälkeen siihen, että laitetaan vanha kämppä vuokralle ja toivotaan parasta. Ihan muutaman viikon sisään saatiin asuntolaina, saatiin vuokralainen ja tehtiin kaupat uudesta kodista. Viime viikonloppuna kuun vaihteessa muutettiin pihan toiselta puolelta toiselle puolen ja tässä nyt ollaan, aika kivaa! Parin päivän muuttourakka oli mun kunnolle liikaa ja la-su välisen yön valvoin jalkojen takia. En tiedä oliko ne turvoksissa vai oliko niissä surullisen kuuluisaa urtikariaa vai mitä, mutta perkeleen levottomat ja kipeät. Niin kamalaa, että itku tuli, monesti. Kaikesta selviää silti näemmä, nyt on jo suht normaalia taas.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, raskauspäivityksiä luvassa taas siis! ;)

Vuosi.

Vuosi. 12kk. 52 viikkoa. 365 päivää. Lähes 9000 tuntia.

Lähes näin kauan on edellisestä päivityksestä. Jotenkin kirjoittelu vaan jäi, kun työt muuttuivat kokopäiväisiksi, kesä tuli, lumi suli ja niin päin pois. Ehkei ainainen vinkuvonku linja enää jaksanut kiinnostaa? Mene ja tiedä.

Vuoteen on mahtunut oikeasti paljon.

Viime kesänä, heinäkuussa, juhlittiin meidän häitä. Yhdistettiin meitin avioliiton siunaus ja anopin 50v juhlat ja järjestettiin kekkerit anoppilan takapihalla. Kyselijöille sanoin pukukoodiksi yleensä verkkarit. Kerroin pukeutuvani itse häämekkooni (joka ei ihan tavallisuutta vastaa), mutta samaan hengenvetoon sanoin, että paikalle saa tulla ihan minkälaisissa vermeissä tahansa. Laidasta laitaan asuja olikin, mutta tärkeintä oli se, että paikalla oli ihan huippujoukko ystäviä ja sukulaisia. Juhlat olivat elämäni parhaat! Viimeinen vieras lähti aamuyöstä neljän aikaan ja minäkin jaksoin muistaakseni kolmeen asti hillua tanssilattialla. Ihan huippua!

Mitään erityisempää kesälomareissua ei perheen kanssa tehty. Kiviniityn eläinpuisto taisi olla kaukaisin matka. Perkeleen kuuma, mutta mukavaa oli. Ehkä tänä kesänä ipana ymmärtää reissusta vielä enemmän.

Joulukuussa koitti se hetki, kun sanoin hyvästi MLL:n Satakunnan piirille sopimuksen loppuessa. Siitä asti, kun menin harjoitteluun ko. paikkaan vuonna 2012, oon pitänyt paikkaa toisena kotina. Työsuhteen viimeiset 4kk kuitenkin osoittivat sen, että joku oli tullut mun kotiin ja kysymättä vaihtanut tapetit sekä sisustuksen ja mä en pitänyt siitä. Mun oli huono olla. Ehkä oli parempi, ettei sopimusta jatkettu. Nyt takana on 5kk työttömyyttä ja toive uudesta työpaikasta on suuri. Edes vuoden loppuun asti, sitten puhaltaakin taas uudet tuulet.

Maaliskuussa Wilimies otti ja täytti kokonaista 2v! Vähän jopa pelottaa se todellisuus kuinka nopeasti aika oikeasti kuluu. Raskaat kaksi vuotta, mutta eipä sitä montaa päivää vaihtais pois. Tuskin yhtään, koska kaikesta oppii kuitenkin jotain. Synttärijuhlat oli mukavat ja sankari oli aivan hurmiossaan kaikista upeista lahjoista. Oli ehkä peliveto, että sankari jäi juhlapaikalle (eli mummulaan) yöksi juhlien jälkeen, kotona olisi saattanut olla melkoinen tappelu edessä.

Wili on kehittynyt puhetaidoissaan ihan uskomattoman paljon. Kaiken se toistaa ja kaiken se muistaa! Wili saattaa kerran läpikäydystä kirjasta kuin vettä vaan luetella junien, ötököiden tai muiden sankarien nimiä. Värit eivät vielä ihan hahmotu (kaikki on yleensä punaista), mutta taasen esim. PuuhaPeten logon värityksen Wili kyllä tunnistaa Puupiksi helpostikin. Joskus Wili yllättää myös monisanaisilla lauseilla, joissa on jopa päätteitäkin! Autot-elokuvaa katsottaessa poika totesi mulle yhtäkkiä, että "äiti! tyhmä auto työnsi toisen tallista". Yllätyin.

Niin rakastan näitä veikeitä ilmeitä <3

Tääki meilt onnistuu!

E.T. phone home!

Kummisedän kaa <3

Tapaninpäivänä käytiin sit jo Hesessä... (Y)

Kämppä on laitettu myyntiin ja toisesta tehty ehdollinen ostotarjous.
Niin toivoisin, että kesän aikana päästäisiin uuteen kotiin, kaikki 150m pihan toiselle puolelle.

Katotaan jos meikämanne ryhdistäytyy kirjoittelun kanssa.
Stay tuned!

1-vuotis kuvat

ovat vihdoin täällä! JEE!

Kaikki krediitit Hannu Ikonen Photographylle, huikee miäs!

Kaks pehmeetä <3

Suamisen klaani!

#mupoika

Sumuista...

Taas jyllää korvatulehdus ja yöhulinat. Äiti ei oikeen jaksais. Huoh.

Sormiruokailu on niin pentelees jees...

Toddler in da house!

Niin se vuosi vierähti ja meiltä hävisi vauva, taloon tuli vaihdossa taapero. Uskomatonta, mutta totta.

1v neuvola saatiin kunnialla käytyä, riisuminen/pukeminen ja rokotteet vähän harmittivat, mutta niistä onneksi selvittiin. Tänään on viikko neuvolakäynnistä, joten odotellaan josko MPR (?) nostaa kuumetta... Alkanut viikko on onneksi sellainen, että Wili on mummulahoidossa, joten siellä voi olla kuumeessakin, jos niikseen sattuu, hoiva on silti taattu :)

Myös ekat synttärit on juhlittuna. Oli melkoista hulinaa koko päivä ja taisi äiti olla enemmän väsynyt ja uupunut kuin sankari. Wilsson lähti suoraan juhlista mummulaan yökylään, joten isi ja äiti sai nukkua rauhassa yön, jes! Lahjaksi toivottiin rahaa uusia turvaistuimia varten ja sitä kertyikin lelujen ja muiden juttujen ohella tosi kivasti. Vielä kun joku päättäisi mikä istuin olisi meille paras ja mistä se tilataan... Phuuuh.

Neuvolaan palatakseni, tuoreina mittoina painoa 10,3kg ja pituutta 76,5cm! Joku päivä mietiskelinkin, että miksiköhän 74 kokoiset bodyt krinnaa niin perkuleesti, mutta tässähän se syy sitten olikin...

Taidoista; konttaaminen alkoi muistaakseni helmikuun loppupuolella ja nyt ei maltetakkaan enää sitten ryömiä ollenkaan. Noustaan tukea vasten komeasti seisomaan ja tukia vasten myös kuljetaan aika vinhaa vauhtia paikasta toiseen. Myös karhukävelyasentoa on välillä kokeiltu, joten eiköhän se sieltä kohta nouse kuin fenixlintu tuhkasta ja lähte dallaamaan.

Yöt ovat kovin rikkonaisia ja se väsyttää enemmän äitiä kuin lasta. Syytä en yöitkuille ole löytänyt, ehkä se on taas sitä surullisen kuuluista VAIHETTA! Kyllähän tuo aika hyvin nukkuu, mutta joskus, edes joskus kaipaisi pitkää herätyksetöntä yötä, jotta jaksaisi töissäkin painaa täysillä tai vapaapäivänä kotona olla lapsen kanssa jotain muuta kuin zombi.

Blogin päivitystahti on mitä on, mutta kun ei jaksa, pysty eikä kykene. Onneksi kirjoitan tätä tasan tarkkaan itselleni, eli eipä tartte ressailla liiaksi. Onneksi ollaan otettu nyt käyttöön ulkopäikkärit (nytkin sataa saavista kaatamalla vettä ja tuolla tuo tuhisee vaunuissa) ja ne kestävät parhaimmillaan jopa 3h! Siinä ajassa ehtii kaikenlaista ja joskus ei mitään...

Pieni kuvaoksennus loppuun ja aletaan odottamaan uutta päivityshetkeä.

Mummu <3

Kakun kanssa meinasi iskeä kaksi katastrofia! Ensin kakuntekijä sairastui, onneksi siihen saatiin paikkaaja ja upea sitruuna-suklaa -taideteos maistui aivan tautisen hyvältä!...

Toinen katastrofi oli kynttilä. Ykköstä ei meinannut löytyä sitten millään. Hätä keinot keksi ja seiskasta tehtiin ykkönen :D

Äiti puhalsi ja sankari keimaili :D

Isi <3

Kakun leikkaus kymppikilonen mötikkä sylissä yhdellä kädellä oli suoritus...

Love and marriage

Nyt on perheessä entisen kahden sijaan kolme Suomista.

Avioliiton satamaan purjehdittiin tiistaina 17.2.2015

<3

Häälookin mulle loihti upea ja äärettömän taitava Piia!
Piian blogia voitte seurata klikkaamalla TÄSTÄ!

Viimeinen virallinen vauvakuukausi

Niin tuli sekin päivä, kun Wilsson täytti 11kk ja toden totta tämä hukkapätkä viettää nyt viimeistä vauvakuukautta. Olkoon vuoden summauksen aika vasta ensi kuussa, kun täyttyy vuoden maaginen rajapyykki.

Valvominen ottaa täällä jälleen voimille. Itse oon koko ajan aivan helvetillisen kiukkuinen nalkuttava akka, enkä osaa millään tapaa nauttia arjesta. Odotan vaan koko ajan, että tulee tiistai, jotta saan Wilin hoitoon ja pääsen itse töihin lepäämään. Oikeasti, töissä pitää todella kovaa kiirettä koko ajan, mutta silti se on kuin lepoa hermoille kotioloihin verrattuna. Koko ajan joku vaatii kyllä jotain, mutta yleensä luurin päässä on aikuinen ihminen, joka osaa perusteella tarpeensa eikä vaan itke ja vingu... Kylläkyllä, tiedetään, niin ne lapset kommunikoi, mutta tällä väsymysasteella ihan suoraan sanoen vituttaa aivan jokainen inahdus.

Liikkuminen on Wilin kohdalla melkoisen vauhdikasta eikä nykyään ole kyllä mitään jakoa istua rauhassa sohvalla telkkaria katselemassa lapsen leikkiessä. Viihtyy tuo lelujensa parissa noin kolme sekuntia ja sitten ottaa suunnan koiran ruokakupille, sähköjohtoihin, iskän tietokoneelle, vessaan tai makkariin yöpöydälle... Nämä ovat ne suurimmat houkutukset nykyään. Ei siinä mitään jos tuo istuisikin pesukoneen edessä sitä tuijottamassa (on muuten kiinnostavaa, varsinkin 60 lakanapyykki...), mutta kun yleensä suussa on lattialasta tai tolu. Tai vaihtoehtoisesti kylpypunkka täytyy vetää niskan päälle tai kiivetä vessanpyttyyn.

Väittäisin, että osasyy valvomiseen ovat jälleen hampaat. Amatöörin silmiin näkyy etuhampaiden vieressä kaksi uutta nököä, ehkä. Voivat toki korvatkin vaivata. Tai sitten ei oikeasti vaivaa mikään, täytyy vaan riekkua.

Olisi mukavaa, jos jossain myytäisiin sellaisia itsehillintäpillereitä, joita napsimalla päässä ei kiristäisi niin kauheasti koko ajan. Aamulla herätään kukonlaulun aikaan, ärsyttää. Puuro harvoin laskee aamulla, sitä saa jännittää. Aamupalasta saa vain haaveilla, vituttaa. Päiväunille ei suostuta, ei siis millään tasolla hetkeäkään omaa aikaa, johon on jo tottunut. Illalla saa taas jännittää ja välillä suorastaan pelätä, että nukahtaako tuo. Okei, yleisesti nukahtaa kyllä, mutta sitten saa jännätä koska ensimmäinen herätys on. Yöt on mulle peikkoja nykyään. Mieluiten valvoisin vuorokauden läpeensä, jos se mitenkään olisi mahdollista. Jos näitä itsehillintäpillereitä jostain saisi, niin olisin varmaan vähän parempi äiti. Onneksi meillä ei silti koko ajan olla naama nyrpyllä, 90% ajasta vaan, puolin ja toisin.

Mutta,
kun meillä menee hyvin niin meillä menee tosi hyvin. Me hymyillään paljon ja naureskellaan, hömpötetään ja leikitään. Kutitellaan, kylvetään ja ajellaan mäyrämopolla. Vaipanvaihto alkaa aina huudolla, mutta sitten me muistetaan kaukosäätimen maaginen voima ja sitten meitä taas naurattaa, molempia.

Sain myös tietää, että ystäväni saa miehensä kanssa lapsen ja olen asiasta oikeasti ihan mielettömän onnellinen. Olen aina ollut ihmisten perheenlisäyksistä onnellinen toki, mutta nyt kun elämässä on oma lapsi, niin tiedostan, että ennen onnen seassa on selkeästi ollut hitunen myös katkeruuttakin. Hyvä on tämäkin tiedostaa toki kaikkineen. Pääasia on, että vauvoja tulee taas lisää ja ihmiset ovat onnellisia :)

Nyt yritän salakavalasti sniikata sohvalle vaakatasoon, kun pojat ovat vallanneet makkarin.