Sielun peili

Meillä on Naamakirjan ihmeellisessä maailmassa ihan huippu maaliskuisten 2014 mammaryhmä. Siellä jaetaan kaikkea mitä maailma päällään kantaa, ihan oikeasti. Kaikki keskustelut ei, onneksi, liity aina vauvoihin, vaan jaetaan maalausvinkkejä, käsitellään ummetusta (sekä vauvoilla että äideillä), keskustellaan yhteiskunnallisista asioista, koulutuksesta jne. Mielipiteitä vaihdetaan myös parisuhteiden tilasta.

Jotkut keskustelut on tosiaan avannut mun silmät siihen, että aika hemmetin hyvinhän meillä täällä menee, vaikka itse onkin ajoittain tosi loppu tai ainakin kuvittelee olevansa. Mun ei yleensä tarvitse patistaa Teemua olemaan Wilin kanssa tai vaihtamaan vaippaa tai syöttämään tai olemaan yksin Wilin kanssa, kun mun täytyy taikka haluan käydä jossain.

Kun peilaan meidän tilannetta joihinkin ryhmässä ilmenneisiin tilanteisiin parisuhteessa ja lastenhoidossa, niin tuntuu jotenkin tosi väärältä marmattaa Teemulle. Toki, jokainen kokee asiat ja tilanteet ihan eri tavalla kuin toisessa perheessä; toiselle saattaa iso asia olla pieni ja toiselle taas pieni asia tosi iso.

Mä oon ajoittain tosi ylpeä tosta ukostani, että se parin haksahduksen jälkeen on ottanut itseään oikeasti niskasta kiinni ja jättänyt sen joka viikkosen ryyppäämisen menneisyyteen. Jos vanha meno olis jatkunut, niin meikäläinen olis jo lähtenyt, aikoja sitten. Toisaalta taas, viime perjantain juopottelu ärsytti silti. Jos pyydän, ettei tarttis vetää lärvejä niin miksei vois olla vetämättä? Eipä tuo nyt niin karseessa kunnossa ollut mitä olis oikeesti voinut olla, mutta silti.

Ja kun aloin ahdistuksissani asiaa miettiä, niin ei mua ehkä niinkään ärsytä lärvien veto vaan se, että mulla ei oikeen oo siihen mahdollisuutta, varsinkaan vartin varoitusajalla. Mähän oon kateellinen! Isännän vastaus oli tähän, että ei hän ole koskaan kieltänyt mua lähtemästä. No niin, eipä ole ei, mutta väitän, että lähteminen on isälle helpompaa kuin äidille. Kyllä mä luotan Teemun kykyyn hoitaa Wiliä, mutta ei sillä oo meidän päivärytmistä mitään käryä, ei ruoka-ajoista, ei päikkäreiden määrästä, ei ole. Jos isä voi lähteä vartin varoajalla niin äidin varoaika on jotain 15 päivää…

Se mikä ihan oikeasti ÄRSYTTÄÄ, on se krapulapäivä. Koko lauantaikin meni erään torkkuessa ja mun mielestä se on aika paljon, kun muutenkin näkevät pojan kanssa arkisin sen pari, maksimissaan kolme tuntia illalla.

Ehkä nyt taas hairahduin asiasta, josta lähdin alun perin kirjoittamaan.
En siis vähättele mammaryhmässä kenenkään tilannetta. Päinvastoin, haluan olla tukena jos suinkin voin. Omaan tilanteeseen vaan kun asiaa peilaa, niin tajuaa olevansa oikeasti aika hyvässä asemassa sitten kuitenkin.

Täm on vähän sellanen maatuskamummo-efekti :D

Wili vetää päikkäreitä ja meikämamma lähtee nyt mekko-ostoksille internettiin! :D
Parin tunnin päässä siintää W:n eka hammaslääkäri, vaikkei raukalla vielä purukalustoa olekaan :)

Kotiteollisuus - Haltin häät

Mummun mahti

Ei varmaan sais taaskaan kirota, mutta yksinkertaisesti vituttaa. Taitaa olla vauvasta alkaen niin, että mummuilla on ihan oma mahtinsa tässä maailmassa. Toisaalta joo, mummulassa voi olla mummulan säännöt ja kotona omat, mutta kun kyseessä on seitsenkuinen natiainen, niin joku roti täytyis vielä pitää.

tossut!

Mua ei haittaa, vaikka molemmat mummut hukuttais tuon lapsen leluihin, mummulassa. Eikä mua haittaa, että pojalle ostetaan vaatteita, ne on niin kuluvaisia, samoin kuin vaikkapa kengät. Eikä mua niin kauheasti ahdista sekään ajatus, että yökylien aikaan mummulassa voidaan vähän vaikka hassutella ja valvoa pidempään.

Mutta,
sitä en sulata enkä ymmärrä, että lapselle annetaan sellaisia ruokia mun selän takana, jotka olen kieltänyt.

bessut!

Meillä siirrytään kokeilemaan hapanmaitotuotteita vasta kymmenen ikäkuukauden jälkeen, silloinkin hitaasti. Meillä ei myöskään syödä mansikkaa vielä, ihan vaan sen allergisoivan luonteen vuoksi; kivempi syödä vähän vanhempanakin mansikoita eikä mämmätä mahdollisuuksia nyt. Meillä ei myöskään syödä samalla lusikalla karies-bakteerin vuoksi, kaikilla on ihan omat ruokailuvälineet. Vaan mitä tekee mummu? Syöttää pojalle OMALLA lusikallaan MANSIKKARAHKAA!!!!!!!!!

Hermot.

Meillä myös vältetään sokeria. Tai siis ei sitä syödä lainkaan. Näin pieni ihminen ei tarvitse sokeria. Katsotaan josko ensimmäisillä synttäreillä sitten vois maistaa vähän kakkua tai jotain sellaista. Mitä tekee mummu? Syöttää pojalle SUKLAATA!!!!!

Hermot.

Rahka syötettiin mun silmien alla. En ehtinyt mitenkään reagoimaan asiaan, koska juuri 30s ennen tapahtumaa olin sanonut, että meillä ei tällaisia vielä syödä. Ja yhtäkkiä pojan suu oli täynnä rahkaa. Suklaata taas syötettiin mun selkäni takana; olin appiukon kanssa tupakalla, tulin sisään ja kysyin, että mitä pojalla poskessa on, ootteko syöny jotain luumusosetta tms. Eipä olleet, ihan silkkaa Royal-suklaata oli vedelty. Eikä tätäkään olis kerrottu, jos en olis itse tajunnut asiaa.

Hermot.

Kuten sanottu, kyllä mummulassa voi olla omat säännöt ja siellä voidaan herkutellakin, mutta ei herranjumala sentään seitsenkuisen kanssa, joka vasta opettelee uusia makuja!
Mitä jos Wili olisi ollut allerginen vaikka sille mansikalle? Olisiko anoppi tullut yöllä hoitamaan vatsakipuista lasta? Niinpä. Entä jos en olisi saanut selville tätä suklaan syömistä ja allerginen reaktio olisi yllättänyt kotona yhtäkkiä? Sepäs se. Ja kaiken päälle se, että nyt minä tai isä ei IKINÄ tulla enää näkemään meidän esikoisen ilmeitä ja eleitä, kun se saa maistaa ensikertaa suklaata. Mummu vei meiltä jotain korvaamatonta.

Hermot.

Wilin piti mennä hoitoon ensi viikolla mummulle, kun hällä on loma. Mummun kysyessä aikataulua, täräytin, että en tiedä voinko antaa lasta tänne enää ennen kuin se osaa itse puhua ja kertoa mitä täällä on syöty ja muistutin tästä uusien makujen ainutlaatuisuudesta myös. Mitäpä mummu siihen?
Suuttui toki.

kukkuu!

päiväuniselfie!

Mun puolesta saa suuttuakin. En mä toki ymmärrä miksi pitää suuttua, kun itse on virheen tehnyt, mutta ihan sama. Hän on toiminut vastoin mun antamia ohjeita ja mä en pidä siitä, mä en luota siihen ihmiseen. Enkä tosiaan voi antaa lastani hoitoon ihmiselle, johon en luota.

Kysyin isännältä, että mites sen hoidon kanssa ens viikolla tehdään, kun molempiin mummun lomapäiviin osuu menojakin plus on tää kiellettyjen syöttäminenkin tässä. Mitä se vastas?
Nii, aivan. Juu, en tiiä kyllä.
Ja asia jäi siihen.

Hermot.

Mutta hei, meillä pyöritään ihan supervinhasti ympäri kämppää. Ei kontata eikä liiemmin ryömitä, mutta kieritään paikasta toiseen kyllä ja lujaa! :) Jos on tarvetta kaukana olevalle lelulle, niin sinne mennään tyylillä, joka muistuttaa... en edes tiedä mitä! :D
Käännytään kyljelle, toiselle kyljelle ja taas toiselle ja näin edetään lelun luo. Suurta huvia on myös vetää itseään eteenpäin, jos alaruumin on parketilla ja yläruumis matolla.
Mun pieni poika kasvaa! <3

vielä kun sai nukkua äidin vieressä...

kasvata lapsi pöydän alla niin ei siittä tuu liika pitkä!

7kk yhteistä taivalta takana <3

Aamukampa

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Vanhempainvapaata jäljellä pyöreästi 2kk. Fiilikset on ristiriitaiset.
Toisaalta oon onnessani töihin palaamisesta, kun tiedän pääseväni tekemään rakastamaani työtä ja pääsen pois kotoa olemaan vain itseni kanssa. Toisaalta mua taas hirvittää; pieni mies on tosi pieni vielä ja joutuu olemaan viikosta kolme pitkää päivää ilman äitiä. Nää on kai ihan normaaleita ajatuksia silti.

Joka toinen päivä toivon, että pääsisin töihin jo nyt; aamukireyttä on huomattavissa sekä minussa että pojassa. Joka toinen päivän suunnittelen, että ilmoitan töihin, että pitäkää tunkkinne, en tuu vaan kituutan kotona olemattomilla rahoilla.

Mielenvikasta.

Ps. Olin paskamutsi äsken enkä mennyt sängyn viereen äsken, kun sieltä kuului ähinäkähinää. Istua tonotin tässä ja kirjoitin. Hetkeksi ainakin mainittu ääntely loppui. Ehkä jokaiseen ei tarvitse edes reagoida.

Kuvauksissa meni myös hermot :D

Keinuttukin on!

Ollaan oltu myös ergonomisuuden huipulla :D

Joogattukin on!

Harjoiteltu taikatemppuja...

ja oltu cowboy-juttuja :)

Aika aikaansa kutakin

Aloitin tekstin kirjoittamisen yli kaksi viikkoa sitten, en saanut valmiiksi.
Nyt ollaan ylitetty jo puolen vuoden rajapyykki, josko nyt ehtisi päivittääkin tilanteita,
nekin on monella tapaa muuttuneet...

Tää oli meidän 5kk-selfie! <3

Aloitetaan nyt vaikka kriittisillä mitoilla!

5kk neuvolassa
paino 6600
pituus 65,7

6kk neuvolassa
paino 7025
pituus 67,0

Kasvu on jollakin käyrillä vähän vähäistä, mutta omilla käyrillään nassikka kasvaa edelleen hyvin ja se riittää mulle. 5kk-neukussa saatiin rokotteita ja niiden jälkeen tuli vähän itkua ja känkkistä sekä vatsa meni sekaisin muutamaksi päiväksi ja puklailu lisääntyi mittavasti. Viikossa oireet onneks tasaantui aika hyvin.

Murina on nykyään superkivaa!

Mitäpä muuta...
Pääsääntöisesti nukutaan ihan okei. Päiväunet ovat kyllä kovasti lyhentyneet, mutta niin kait se välillä menee. On myös ilmennyt yökukkumista, varsinkin kun tunti on saatu oltua yöunilla; hillitön itku ja sen jälkeen killittely. Välillä auttaa, kun laskee kätensä vatsan päälle, välillä taas ei mikään. Käsittääkseni ihan normaaleja juttuja nämäkin, kun liikkuminen alkaa olemaan kivempaa kuin paikallaan oleminen ja vierastus astuu kuvaan. Ei malta eikä uskalla nukkua. Huoh.

Bessut :D

Hampaita ei ole vielä tehty, mutta lelujen ja sormien imeskely viittaa siihen, että kyllä siellä joku kutiaa ja paljon. Tulevat kun tulevat.

Hampaaton pappa <3

Hoitopaikka on Wilille varattuna. Meikämanne palaa työelämään joulukuussa. Tässäkin on törmännyt moneen koulukuntaan; toiset kauhistelee ja toiset tsemppaa. Enpä paljoakaan kaipaisi kauhistelijoita, koska ei tää helppoa ole mullekkaan. Menen töihin mielelläni enkä tosiaankaan jätä käyttämättä tällaista tilaisuutta, jossa kotoa asti tullaan hakemaan työhön, josta tiedän pitäväni ja annetaan vielä reilun vuoden pesti heti kättelyssä. Fakta on myös se, että meillä ei pärjätä kotihoidontuella, on se niin mitätön summa kaikkineen.

Iso ja pieni rakkaus <3

Wili menee hoitoon yksityiselle perhepäivähoitajalle. Wili on nuorin, seuraava pari kuukautta vanhempi ja loput lapsista ovat 2-6 vuotiaita. Tutustumiskäynnin perusteella kiva paikka, jossa Wilin on varmasti hyvä olla. Työni on toistaiseksi 50% sopimuksella eli kolmisen päivää viikossa, se helpottaa henkisesti sekä lapsen että äidin tuskaa ja rahallisesti kaikkien kukkaroita.

Täsä mä olen!

Muskarissakin me on alettu käymään. Ihan jees juttu, mutta sitä jotain olen jäänyt kaipaamaan. Multa luonnistuu Youtuben soitto ja sen mukana laulaminen kotonakin, osaan myös ihan itsenäisesti heilutella lastani musiikin tahdissa. Muskariin olisin kaivannut jotain "stimuloivia" otteita, enemmän infoa vauvan käsittelyyn jne. Maksullisesta kurssista kun odottaa jotain kättä pidempää saavansa myös.

Ty-ty-tyylikäs :)

Kiinteitä meillä vedellään 3-5 kertaa päivässä, kaikkea kasviksista kalaan, marjoista hedelmiin. Mannapuuro on suurta herkkua ja seuraava rojekti voisikin olla aamupuuron lisääminen repertuaariin. Nyt kun Wili saa edelleen tissiä aamupalaksi ja illalla puuron päälle, niin olen todennut, että aamulla pääsee helpommalla, kun antaa tissiä eikä ala säätää puuron kanssa. Jossain kohtaa täytyy alkaa myös keksiä vaihtoehtoa iltatainutukselle, joka tapahtuu siis ruualla eli Wili nukahtaa tissille. Vähän hirvittää ja jännittää, mun kun ei ole koskaan tarvinnut nukuttamalla nukuttaa Wiliä yöunille. Aikansa kutakin.

Aamunaama, ihan liki <3

Sellaista kaikkea. Jaksaminen on vähän koetuksella (niinkun tuntuu olevan aina), mutta kai se tästä.

Mekaks <3

Puolivuotiskuvat käytiin ottamassa Kallossa ja nyt tekis mieli jokainen 150 ruutua teettää tauluiksi seinille :D

Nada.

Joteskaan ei oo nyt mitään asiaa eikä kirjoitusintoa.
Kyllä tää tässä soljuu ja huljuu etiäppäin. Ens vkolla 5kk-neuvola, katotaan kuinka käy.

Ommuute ollu hikiki!

Erityisen maistuvat varpaat!

hermokiukkuitku!

Omko pakko herää jos ei tosiaan tahdo?

Jajuu, tehdäänhän meillä hampaitakin täällä muuten.

4kk neuvolalääkäri

Tulipa taas käytyä, 22.7.
Mä en oikeen tajua sitä, että miks siitä pitää tehdä niin hankalaa;
ensin riisut lapsen terkkaria varten (lapsella menee hermot), otetaan mitat. Puet lapsen, jotta voitte siirtyä odottamaan lääkäriä. Pääsette lääkärille, taas riisut lapsen (lapsella menee hermot), lääkäri hieman kääntää ja vääntää ja taas puetaan.

Meneekö terveydenhuollon hierarkia näin, että lääkärin toimiin ei kuulu mittojen ottaminen? Ilmeisesti. Kaikille mukavampaa olisi, kun yhdellä riisumisella ja pukemisella  hoidettaisiin kaikki hommat ja turinoitaisiin sitten lopuksi siitä kuinka menee ja kulkee.

Nooh, pieni vaiva sinäänsä, mutta vähän ärsyttää. Wilin paino oli noussut kuukaudessa vain 200g ja pituutta tullut parisen senttiä. Omalla käyrällään kasvaa, valtion käyrillä ei. Elokuussa on kuulemma syytä mennä lastenlääkärille jos paino ei ota noustakseen ja jotta äiti saadaan ymmärtämään neuvolan käyrien tarpeellisuus. Minä kun vähät välitin käyristä ja totesin, että lapsi kasvaa sen mitä se kasvaa; käyristä viis, mulle suurin mitta on se, että Wili on iloinen oma itsensä, syö, juo, juttelee ja kääntyy, huitoo sekä hauskuuttaa, pissaa, kakkaa ja nukkuu hyvin. Lääkärin mielestä tämä ei riitä. Ei sitten.

Meillä on siirrytty pitkälti korvikkeen käyttöön. Ja se on ihanaa! Tai en ihanasta tiedä, mutta helpottaa mun pääkoppaa ihan huikeen paljon. Ehkä olen joskus todennutkin, että en imetyksestä niin kovasti ole koskaan nauttinut enkä muuten nauti vieläkään. Tämän takia hyvän korvikkeen löytyminen on ollut helpotus ja onni, meille kaikille. Juujuu, rintamaidolla on omat hyvät puolensa, mutta kasvaa ne lapset purkkimaidollakin. Kaikkensa sitä lapsen eteen tekee, mutta joskus tulee oltua myös itsekäs, kuten tässä kohtaa. Aamu- ja iltapalat otetaan tissistä edelleen ja varsinkin iltapala on meille sellainen yhteinen rauhoittumisen hetki. Wili nukahtaa hienosti rinnalla syötyään eikä juurikaan havahdu, kun siirrän hänet sänkyyn yöunille. Ja maitoa tulee, toistaiseksi, ainakin riittävästi, koska yöunet ovat edelleen mahtipontista 7-12h luokkaa ilman suurempia heräilyjä.

Tämän postauksen aloitin 26.7. ja sain valmiiksi tänään 4.8.
Kuumien hellepäivien omat ajat olen käyttänyt sohvalla makoiluun, kun Wili on vetänyt hirsiä. Ehkä joskus pääsee takaisin kunnon rytmiin kirjoittamisessa. 5kk neuvola ja rokotuksen häämöttävät elokuun 22. päivässä. Sitä ennen iskä lomailee meidän kanssa kaksi viikkoa ja otetaan ilo irti yhteisistä hullutteluista :)

Uutisen mukaan koira pikkulapsiperheessä ehkäisee riskiä sairastua diabetekseen. Tämä on sitä siedätystä parhaimmillaan <3

Pulipuli

Oltiin meinaan uimassa ja oltiin meinaan saunassa ja oltiin meinaan suihkussa!
Ja oli meinaan jännää!!! :D

Pieni itku tuli altaassa, kun asento uimarenkaassa oli huono. Voi sitä ihmetyksen määrää, kun rengas liikkui ympäri allasta ja maisemat vaihtui. Pari potkuakin saatiin aikaiseksi. Eniten ihmetystä saattoi silti aiheuttaa altaan reunalla ollut yleisö, joka hihkui onnesta. Välillä katse oli sen näköinen, että äiti hei, mitä ihmettä noi ihmiset hihkuu, nauraa ja mekkaloi tuolla :D

Onni on äidin ja lapsen yhteinen kummisetä, jolla on oma allas, jossa saatiin ihan rauhassa testailla juttuja ilman uimahallin suurta hälinää. Vielä me varmaan halliinkin mennään, mutta testaillaan nyt ensin näin. Tähän altaaseen pääsee koska vaan ja ihan privaatisti :)
Vielä kun saatais tuo isimies altaaseen myös houkuteltua.